Minä

Tervetuloa blogiini, jossa haaveilen ja toteutan unelmiani.  Olen wannabe-juoksija, jonka suurimpana haaveena on ollut juosta maraton. Kahden maratonin jälkeen oli kuitenkin aika kasvattaa unelmia ja haaveilla entistä pidemmistä juoksumatkoista. Polkujuoksukisat ultramatkoineen ovat vieneet sydämeni ja haaveissa on jonain päivänä juosta 160 kilometrin matka. 

Olen hyvinkin helposti suostuteltavissa lähes tulkoon mihin vain. Haluan pystyä kaikkeen ja haluan selvitä kaikesta mihin ikinä ryhdynkin. Olen selviytyjä. Siksi rakastan polkujuoksukisoja. Ne ovat rehtiä mudassa rypeämistä ja upeissa maastoissa vietettäviä hetkiä. 

Taustaltani olen sairaanhoitaja ja hyvinvointivalmentaja. Olen työskennellyt suurimman osan työelämästäni ensihoidon parissa ambulanssissa.  Tällä hetkellä kuitenkin työskentelen vakuutusalalla. Olen toiminut myös toiminimellä yrittäjä kauneudenhoitoalalla tehden mm. ripsienpidennyksiä ja mikroneulausta.

Perheeseeni kuuluu aviomieheni, lapset A (synt. 2011) ja S ( synt. 2013), koirat Peppi ja Claudia, seitsemän kanaa ja kukot Jaakko sekä Elvis.  Asumme maalla vanhassa -48 rakennetussa talossa Turun kupeessa.

Toivottavasti viihdyt seurassani!





Like us on Facebook

Subscribe