Viikko ultrajuoksukisan jälkeen

21 heinäkuuta

Heti kisan jälkeen kävely oli todella hidasta ja kivuliasta. Varpaat olivat tökkineet kenkien kärkiin ja fiilis oli sama kuin joutuisi kännissä kävelemään korkokengillä kotiin loppuillasta. Mökillä oli ihana ottaa kengät ja kaikki likaiset vaatteet pois päältä ja mennä suihkuun pesemään jalat. Hiertymät kirveli ja polvien haavat näkivät päivänvalon. Ei kovin pahalta näyttänyt. Koirien aiheuttamat mustelmat eivät onneksi häirinneet juoksu vaikka hampaat olivatkin osuneet pahimpaan paikkoihin (oikeaan polven ulkosyrjään sekä vasemman reiden yläosaan nivusen viereen). Mustelmat näyttivät pahemmilta mutta eivät ollut kovin kipeitä. ( koiramme ottivat ruuan jälkeen yhteen juuri ennen keskiviikon aamun reissuun lähteä). Saunan kautta syömään mutta mikään ei maistunut. Olin haaveillut vaikka mistä kisan aikana mutta nyt ei tehnyt mieli mitään muuta kuin lasi kylnää cocista. Sain syötyä leivän väkisin. Arvasin nukkumisesta tulevan kamalaa ja niin se olikin . Tuskainen yö. Jokapaikkaan sattui ja yksikään asento ei helpottanut oloa. Särkylääkettä en ottanut koska sen vaikutuksista munuaisen vaurioittamiseen on ollut monesti tapetilla ja se tästä nyt vielä puuttuisi. Kärsin mieluummin yhden yön. Heräilin yöllä monen monta kertaa ja katselin puhelimesta kelloa joka aina vaan näytti liian vähän, jotta kannattaisi nousta ylös herättämään muuta mökin väkeä.

Aamulla oli oikeasti ihana huomata yön olevan ohi. Sängystä nousu oli oma taiteenlajinsa. Pohkeet ja reidet kinnasi kiinni niin, että jalat eivät meinanneet osua lattiaan millään. Kävelin ankkatyyliin pitäen kiinni seinistä ja pääsin vessaan. Seuraava haaste oli miten pästä mökin matalalle vessanpöntölle. Reisiin sattui niin paljon, että olisin voinut itkeä mutta alas oli mentävä ennen kuin on pissat housuissa. Aamiainen ei maistunut eikä kahvi vaikka olin sitä odottanut. Väkisin vähän jotain masuun ja lähdettiin pyöräilemään. Kävely ei tahtonut onnistua mutta pyöräileminen ei tuntunut pahalta. Istumaan meneminen ja istumasta nousu oli koomisen näköistä ja äidilläni riitti huvitusta kun katseli minun ja mieheni yrityksiä nousta ja kävellä.  Illalla ruoka maistui ensimmäisen kerran kunnolla.

Maanantaina eli toisena päivänä kisasta oli edelleen tuskainen yö takana mutta panadolin johdosta yö oli ehkä pikkaisen parempi. Panadolinkin otin kamalan poskisäryn takia. Samasta särystä olin kärsinyt jo ennen kisaakin enkä tiedä oliko poskionteloissa jotain ärsyttämässä koska hammassärkyä se ei ollut. Nousu sängystä oli jo vähän helpompi. Vessaan meno oli edelleen yhtä tuskaa kuin myös tuolille laskeutuminen. Aamiainen meni heittämällä alas. Kävely ankkatyyliin on kovassa huudossa vielä. Koko päivän ajon jälkeen Norjaan,oli pakko päästä kävelemään poluille ja kaikkein kamalinta oli alamäkeen meno joka onnistui parhaiten sivuttain. Vauhti ei ollut päätähuimaava mutta se ei haitannut kun lapset ja mummi oli matkassa mukana. Vuorasin jalat Voltaren geelillä ja nukkuminen oli hankalaa enää jaloissa olevien mustelmien takia. Tänään ruokakin maistui.

Kolmantena päivänä käytiin mieheni kanssa " juoksemassa". Mieheni sanoi ettei kehtaa lähteä kanssani lenkille kun juoksutyylini ei ollut kovin kaunis.😂 Lähdettiin lipsumaan reittiä ylös joka oli vaativuustasolta punainen mustan ollessa vaikein. No reitti oli kaikkea muuta kuin helppo sillä polku lähti suoraan ylös jyrkkää mäkeä. Sain kiivetänelinkontin pitäen ruohotupoista kiinni. Jonkun matkaa suostuin menemään kunnes totesin mutaisten polkujen olevan ihan kamalia enkä suostunut korkeanpaikan pelon vuoksi kiipeämään enää yhtään. Alaspäin meno olikin vaikeaa sillä reisiin sattui ja polut oli mutaisia ja liukastumisten vaara jyrkällä kalliolla oli iso. Halusin vain äkkiä alas tielle. Juoksu takaisin mökille menikin jo paremmin kun reidet olivat hieman lämmenneet, joten juoksu ei tuntunut niin pahalta.  Ajomatka takaisin Suomeen oli uuvuttava. Torkuin vähän väliä. Nyt oli kroppa väsynyt ja energiat loppu. Jatkuvasti oli kylmä. Koitin syödä ja juoda paljon. Illalla käytiin vielä Levin mäki kävelemässä ylös. Edelleen oli kylmä ja nukutti ihan hirveästi.
Neljäntenä päivänä ei ollut hankaluuksia kuin mennä alaspäin esimerkiksi rappusia. Reidet kinnasi edelleen kiinni. Väsymys on hieman helpottanut ja  ruoka maittanut paremmin. Jalat on autossa istumisesta jumissa mutta muuten liikkumisen sujuu paremmin.

Viidennästä päivästä eteenpäin olo on ollut jo normaali kaikin puolin. Jaloissa ei tuntunut mitään oiretta olevan, joten kävin tänään kävelemässä Kangenmiekan kierroksen ( 13 km) ilman ongelmia. Ruoka maistunut hyvin ja nestettäkin mennyt normaalista poiketen enemmän.

Kärsimystä kokonaisuudessaan jalkojen kanssa oli ensimmäiset neljä päivää jonka jälkeen olotila selvästi helpottui. On se vaan kummallista mitä kaikkea sitä on valmis tekemään jä sen jälkeen kärsimään. Sanontakin sanoo, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, joten sananlasku taitaa olla hyvinkin paikkaansa pitävä.:)

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe