Kun ainoa puhdas lasi on viinilasi

02 huhtikuuta

Heräsin eilen aamulla niin kamalaan kaaokseen, että olisi tehnyt mieli mennä vain takaisin peiton alle, mutta en voinut. Nyt oli aika aloittaa siivous sillä perhettä piinavaa vatsatauti on saatava kuriin.  Puhtaita laseja ei enää ollut vaan oli pakko juoda mustikkamehukeittoa viinilasista. Pyykkikone on pessyt tiistaista asti taukoamatta ja silti on kamala pyykkivuori. Ruoka-astioita on pöydillä sillä siinä vaiheessa kun pahaolo on iskenyt niin on ollut pakko juosta vessaan ja sieltä sänkyyn. Näky on lohduton. Mistä aloittaisi?

Tiistaina ensimmäisellä alkoi oireet ja nyt tänään sunnuntaina on ensimmäisen kerran oireita tulleilla suht hyvä olo eli jaksaa jopa olla tolpillaan. Vaihtelevasti on kyllä vointi muutenkin mennyt. Juuri kun ajattelin, että kuopuksun oksennettua yhden yön oli se hänen osaltaan siinä mutta ei vaan alkoi uudestaan parin päivän päästä. Meidän vanhempien ollessa vuorokauden todella kamalassa kunnossa niin lapset ovat ihanasti auttaneet toisiaan ja auttaneet meitä vanhempia. Eihän sen toki näin kuuluisi mennä mutta ei oikein ollut vaihtoehtoa kuin vain selviytyä. Sairasta lasta ja mahdollista tartuttajaa ei kukaan halua hoitoonsa eikä kukaan olisi niitä halunnut meillekään tulla hoitamaan jos vaarana on saada vatsatauti.

Norovirus on näin ollen kolunut meidän perheen toden teolla esikoista lukuunottamatta. Uskomaton vastustuskyky tällä nuorella neidillä sillä hänellä ei ole ollut mitään oireita.  Tämä oli kyllä hirvein tauti ikinä jonka olen sairastanut. Siinä vaiheessa kun olin oksentanut 16 tuntia putkeen ja heräsin seuraavanakin aamuna pahaan oloon niin ajattelin ettei tämä voi olla todellista.  Pahimman olon ollessa päällä niin kuumetta oli lähes 39 astetta ja nivelkivut olivat jotain ihan hirvittävää. Luulin polvilumpioideni lähtevän irti jos käännyn sillä niihin sattui niin paljon. Onneksi juoksijalla on Icepower tuotteita aina jemmassa niin laitoin isot kylmät laastarit polviin ja kipu hellittyi hieman. Kipu siirtyi nivusiin ja lonkkiin. Luovutin. Olo oli niin kamala, että toivoin vain päivien vaihtuvan nopeasti, sillä joku aamu herään ilman pahoinvointia ja se on tänään.  Olo on vielä heikko mutta se, että pystyy jo istumaan hetken aikaa on ihanaa. Eilen jäyti illalla vielä kamala päänsärky joka ei hävinnyt edes kovilla särkylääkkeillä ja nyt sekin on poissa. Tänään maistuu ensimmäisen kerran ruoka ja sitä oloa olen odottanut jo monta päivää. Elämä voittaa taas!

Tämä päivä vietetään lasten kanssa sillä he ovat joutuneet keskenään leikkimään eli tappelemaan ihan liian monta päivää. Nyt on heidän aika saada huomiota.:)


You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Huh mikä tauti teillä onkaan pyörinyt! Tsemppiä nyt parantumiseen ja alkavaan viikkoon!
    Antsu

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe