Lasten harrastaminen

lauantaina, maaliskuuta 11, 2017

"Istun jumppasalin ulkopuolella ja ihmettelen kun noin 5-vuotiaat pikku tytöt jumppaavat. Ei enää olekaan mitä tahansa hauskaa leikkimistä vaan treenaavat tosissaan. Ja tämä on toinen jumppakerta! Ensimmäisellä kerralla ei tyttöni päässyt mukaan sairastelun vuoksi eli on tuolla ensimmäistä kertaa. Äitinä on vaikeaa katsoa kun toinen on täysin kuutamolla ja ihmettelee kaikkia asentoja joihin muut tytöt kauniisti taipuvat. Ilmoitin tyttöni siis jumppaan jossa ei tarvinnut olla aikaisempaa jumppataustaa eli piti soveltua kaikille. Soveltuuhan tämä kaikille mutta itse näen, että aikaisempi jumppatausta olisi ollut hyödyllinen."

Ylläolevan tekstin kirjoitin odottaessani tyttöä jumpasta salin ulkopuolella. En tiedä onko tämä ujon tyttöni jumppa-uran alku vai loppu.  Olen lähinnä kauhuissani siitä miten pro meininkiä näissä ryhmissä on tämän ikäisillä.  Treenejä on ollut alusta alkaen kaksi kertaa viikossa ja muutaman kuukauden harrastamisen jälkeen oli jo ensimmäisen esiintymisen aika, joka minusta oli aivan liian pian. Kysyin tytöltäni, että mitä esitätte niin ei hänellä ollut aavistustakaan. Jännityksellä odotin esiintymistä koska jos tytöllä ei ollut tietoa mitä he ryhmässä tekevät niin siitä tulee mielenkiintoista katseltavaa. Hyvin se kuitenkin meni ja olen ylpeä tytöstäni joka meni itkien treeneihin alkuun koska jännitti niin paljon ja nyt esiintyi ison ihmismassan edessä.

Itse leikkisin viisivuotiaana hiekkalaatikolla ja varmaan söinkin sitä hiekkaa. Ei meillä saaristossa ollut mitään tämänlaisia juttuja. Vasta myöhemmin ala-asteella aloin harrastamaan ratsastusta, hiihtoa ja taitoluistelua. Nämäkin harrastukset olivat sellaisia joissa kävin kavereiden ja muiden vanhempien kuskaamina. Omat vanhempani olivat töissä yrittäjinä joten heillä ei ollut aikaa viedä minnekään. Haluan kuitenkin tarjota lapsilleni mahdollisuuden harrastaa, joten kummatkin lapset käyvät tahoillaan omissa jumpissa. Poika käy leikkimielisessä jumpassa, jossa 3-vuotiaat pojat saavat lähinnä purkaa energiaansa. Heidän jumppansa on enemmän sellaista, jota kuvittelen tämän ikäisten harrastavan.

Olen lukenut ja kuullut tutuilta mitä lasten harrastaminen nykymaailmanssa on mutta se iski tajuntaani vasta nyt kun omat lapset alkoivat harrastaa.  Viisivuotiaan kohdalla aloin jo mietttiä, että ollaanko auttamattomasti myöhässä harrastuksen kanssa mutta rauhoittelin itseäni sillä, ettei hänestä olla leipomassa mitään maailman suurinta tanssitähteä vaan hän saa harrastaa omaksi iloksi ei meidän takia. Ja jos hän jossain vaiheessa kyllästyy tanssimiseen niin vaihdetaan sitten johonkin muuhun.  Minulle on kuitenkin tärkeintä se, että lapsi itse haluaa harrastaa. Lapsen kehityksen kannalta koen myös tarpeelliseksi jonkin liikuntaharrastuksen sillä nykyajan lapset ja nuoret eivät enää liiku ja se on huolestuttavaa. Ajattelen, että jos liikuntaharrastuksen myötä saisi sitten motivaatiota liikkumiseen myös vapaa-ajalla.  Ruoka-ja liikuntatottumukset ovat niitä asioita, joista oppi tulee vanhemmilta. Jos vanhempia ei kiinnosta alkuunkaan liikkuuko lapsi/nuori ja vanhemmat eivät liiku ollenkaan niin eivät nämä lapset/nuoret sitä välttämättä tajua ehdottaa vanhemmille tai välttämättä edes uskalla. En itsekään ole täällä maalla asuessa kovin innokkaasti kävellyt paikasta toiseen koska välimatkat ovat pitkiä mutta lasten kanssa käydään muuten vain kävelyillä. Toki lapset päivähoidossa ovat ulkona aamu-ja iltapäivisin mutta kouluun mentäessä istutaan vain sisällä kaikki päivät. Liikuntaa voi olla muutama tunti viikossa mutta se voi olla jollekin lapselle /nuorelle se ainoa hetki kun harrastavat viikossa liikuntaa. Kaupungissa asuvat lapset liikkuvat busseilla ja maalla liikkuvat vanhempien kyydeillä.  Ei harrasteta ns. arkiliikuntaa ollenkaan. Muistan itse pienenä (siinä vaiheessa siis kun osasin jo polkea) niin kavereiden kanssa pyöräiltiin toisten luo, kesäisin lähes asuttiin meressä uiden ja talvisin hiihdettiin.

Aihe karkasi hieman alkuperäisestä mutta ajatus lähinnä oli se, että miten nuorena lapset laitetaan jo paineen alle ja pitäisi olla hyvä ja kilpailla. Toisaalta taas yhteiskuntaa huolettaa lasten liikkumattomuus. Minua pelottaa treenimäärien kasvu jo nyt, koska kolmet treenit Turussa aiheuttavat jo työn takia aikamoista ajelua edes takaisin kodin ja Turun välillä, mutta mitäpä sitä ei lastensa taki tekisi. :)

Harrastaako sun lapsi jotain? Mitä ajatuksia sulle on tullut lasten harrastamisesta?



You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus! Piti vaan tulla sanomaan, ett nykyään koulussa on paaaaaljon muutakin kuin vain istumista ;) Alakoulussa tunti on kuitenkin vain se 45min ja välissä vartin välkkä, jolloin lähes kaikki liikkuu ulkona jollain tapaa. Neljä välkkää on yhteensä jo tunnin. Se lisäksi monet asiat opetetaan nykyään toiminnallisesti (opetussuunnitelmakin sen edellyttää) ja kouluissa on paljon kaikkia taukojumppia, pitkiä liikuntavälkkiä, kerhoja ja muuta..

    Toki riippuu vähän koulustakin, mutta väitän, että meillä normaalisti liikkuva lapsi voi liikkua jopa enemmän kuin vähän liikkuva lapsi päiväkodissa. Päiväkotien ulkoilu on kuitenkin monesti jollain vaan hiekkalaatikossa tai keinussa istumista.

    Eli pointti oli se, että älä murehdi, kyllä nykyään liikutaan kouluissakin ja tulevaisuudessa varmasti vielä enemmänkin! Liikkumattomuuteen on herätty ja mä Liikkuva Koulu -tiimin jäsenenä teen ainakin kaiken sen eteen, että tulevien vuosien aikana liian vähän liikkuvien lasten määrä lähtee laskuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtava kuulla, että koulussa tehdään niin paljon muutakin.:)

      Poista
  2. Aika monessa harrastuksessa tuntuu tavoitteellisuus tulevan kovin varhain mukaan kuvioihin. Kun vein lapsiani luistelukouluun heidän ollessa 5-6-vuotiaita, kyseltiin vanhemmilta syitä siihen, miki luistelukouluun tultiin. Minun esittämäni syy "toivon että tytöt oppivat luistelemaan" jäi selkeään vähemmistöön: todella monella vanhemmalla siinsivät silmissä kilpajäät. Ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta itse olisin toivonut, että harrastus olisi voinut olla alkuun vain uuden asian iloista oppimista ilman suuria tulevaisuudentavoitteita.

    VastaaPoista
  3. Vahvistan myös tuon Jennan havainnon, ainakin meidän lasten koulussa on välkillä vauhdikkaat pelit käynnissä. :)

    Meidän kouluikäiset lapset ovat aloittaneet harrastamisen joitakin vuosia sitten, kun ovat itse halunneet. Jalkapalloa, judoa, jääpalloa. Nuoremman kohdalla jouduttiin salibandystä luopumaan, kun se ei sopinut aikatauluihin. Kaikkien nykyisten seurojen harjoituksiin olemme olleet todella tyytyväisiä. Harjoituksissa on hauskaa, mutta myös sopivasti tavoitteellisuutta, jotka molemmat edesauttavat kehittymistä. Jonkin verran joudutaan säätämään, kun harjoitukset voivat mennä päällekkäin eli lapsi joutuu valitsemaan, kumpiin treeneihin menee. Kesä- ja talvilajien kanssa painotetaan sitä vuodenaikaa, joka on menossa. Molemmilla on 4-5 harjoituskertaa viikossa, kesto 1-2 tuntia. Pelien kanssa määrä kuulostaa paljolta, mutta harjoituksia jätetään väliin, jos tuntuu siltä, että olisi parempi pitää lepopäivä. Motivaatio tulee molemmilla siitä, että treeneissä käy myös kavereita, samoin voittaminen on kivaa. Pojat tykkäävät käydä vapaa-ajallakin luistelemassa tai potkimassa. Jonkin verran joudutaan pohtimaan tuota kuormitusta molempien kohdalla, lisäksi unesta ja ruokailuista yritetään pitää huolella kiinni.

    Perheenä me liikutaan pääasiassa hyvin kevyesti, kun kaikki tarvitsemme palautumisaikaa omista harjoituksista. Joskus meinaa mennä pihapelit ankaraksi kisailuksi, mutta menköön se hauskanpidon piikkiin.

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe