Fashion Reporter- finalisti

lauantaina, maaliskuuta 18, 2017

Turun kauppakeskus Hansakortteli etsi jokunen aika sitten bloggaajia mukaan Fashion Reporter kisaan, jossa voittaja saa jatkossakin tehdä yhteistyötä Hansakorttelin kanssa ja palkintomatkalle muotitoimittaja pääsee Milanoon. Hain ehkä pienestä mielenhäiriöstä johtuen mukaan olettaen, ettei minua ainakaan ikinä valita mukaan sillä enhän minä bloggaa muodista (korkeintaan muodista urheiluvaatteiden saralla).  Ihmetykseksi sain kuitenkin myönteisen sähköpostin, jossa minut toivotettiin mukaan finaaliin.  Olen todella otettu pääsystäni mukaan sillä muut finalistit ovat muotibloggaajia, joilla muoti kulkee varmasti verisuonissa.

Finalisteja on siis neljä ja meille jokaiselle arvottiin yksi Hansakorttelin työntekijä (hekin ovat siis hakeneet kisaan mukaan mutta malleiksi) stailattavaksi. Tehtävä ei sinänsä ollut helppo, sillä vaatteet, kengät ja asusteet on valittu vain mallin antamien kokojen mukaan eli varmuuttahan siitä ei ollut, että meneekö vaatteet mallin päälle ennen kuin päivää ennen esitystä  kenraaliharjoituksissa. Erinäköisten säätöjen jälkeen sain kuitenkin kivan asun aikaiseksi johon olen kyllä tyytyväinen.  Asu on sellainen, jossa voisin itse hyvin lähteä liikkeelle ja esimerkiksi kenkiä sekä asusteita vaihdellen voisin jatkaa after work- drinkille. Pakko myöntää, että mallin päällä olleet farkut (Pieces-merkkiset) herättivät niin suurta ihastusta minussa, että oli pakko käydä ostamassa sellaiset myös itselle.

Päivä alkoi siis tänään jo aamulla aikaisin ja jännitykseni laantui vasta päästyäni kotiin muotinäytöksestä. Ihanan Diandran esityksen jälkeen oli meidän muotibloggaajien ja mallien vuoro astella lavalle.  Jännitti ihan hulluna ja mietin moneen kertaan mihin olen taas pääni pistänyt. Itse stailaus oli hauskaa puuhaa ja koko muotinäytöksen järjestelyn näkeminen on ollut mielenkiintoista mutta itseni esiintuominen kaikelle kansalle olikin eri jännää puuhaa. En ole ujo mutta kyllä se pistää jännittämään kun edessä seisoo puoli Turkua jotka kaikki odottavat, että mitähän se meinaa sanoa. :D Selvisin kuitenkin koitoksesta hengissä ja olen sylin täydeltä kokemuksia rikkaampi.

Äänestys aukeamassa lähiaikoina! Jaan äänestyslinkin blogissa ja muissa somekanavissa kunhan äänestämisen saa aloittaa.  :)

Kuva: Hansakortteli








 

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe