Top 5 lemppari kosmetiikka tuotteet

tiistaina, helmikuuta 21, 2017

Lumenen Lähde-sarjan hydration recovery geelinaamio on ollut paras ostoni pitkään aikaan kauneudenhoitotuotteiden saralla. Rakastan naamion koostumusta, mikä on ihanaa geelimäistä höttöä. Varsinkin talvi-aikaan kasvoni kaipaavat kosteutta ja kyseinen naamio on kyllä lunastanut lupauksensa.  Purkin riittoisuus on myös yllättänyt sillä käytän sitä 1-2 kertaa viikossa eikä purkista ole kulunut oikein mitään.

Evo hiustenhoitotuote tuli Bette Boxin mukana ja siitä on tullut yksi lemppareistani. Pitkät hiukseni ovat raskaat ja roikkuvat pitkin päätä ellei niille tee pesun jälkeen mitään. Tyvenkohottaja suihke on toiminut hyvin ja saanut jopa minun hiuksiini eloa. Tuotetta voi laittaa pyyhekuiviin hiuksiin ja jättää niin tai hiustenkuivaajalla kohottaa lisää tyvestä saadakseen vielä paremman tuloksen.

Konjac sieni on jo toinen laatuaan joka on päätynyt ihonhoitorutiineihini. Meikinpesu sienellä on vaivatonta ja samalla saa kuorittua kuollutta ihosolukkoa pois kasvoilta.

Maybellinen Push up angel maskaralla on ollut paljon käyttöä otettuani pois ripsipidennykset.  Olen aina käyttänyt perus harjalla olevia maskaroita mutta tämä kumimainen harja on toiminut todella hyvin.  Vedenkestävälle maskaralle toki olisi välillä käyttöä kun kahvitauon jutut tuo naurukyyneleet silmikulmiin, mutta muuten en tykkää käyttää vedenkestävää sillä sen pesu on ärsyttävää ( ei varmaan oikeanlaisilla puhdistusaineilla).

Color Wow Root Cover Up tuli ostettua kaverin suositteleman. Harmittelin jatkuvaa tyvikasvua ja kampaajalla käymistä. Kuulemma oli olemassa tuote, jolla saa tyvikasvun piiloon. Googletin heti kotiin päästyäni tuotteen ja seuraavana päivänä kävin ostoksilla. Tästä hetkestä on jo aikaa mutta muistan sen kuin eilisen koska koin jonkinmoisen ahaa-elämyksen. Vedenkestävä tyviväripuuteri on ihan huippu tuote sillä aina ei saa kampaaja juuri silloin kun siihen olisi tarvetta, jolloin tämä tuote pelastaa taas viikolla eteenpäin.

Lumenen tummiensilmien peiteaine on joka aamuinen pelastaja. Riittoisa ja helposti levittyvä tuote, mikä ei myöskään paakkunnu rumasti pävän aikana. Ihan huippu tuote!

Onko sinulla jokin luottotuote josta et luopuisi koskaan? 











You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe