Riisuttuna vuoteen 2017

08 tammikuuta

Aloitin vuoden olemalla täysin oma itseni. Otatin pois rakennekynnet sekä ripsienpidennykset, joiden kanssa olen elänyt jo vuosia. Minusta on jo jonkun aikaa tuntunut siltä, että haluan päästä näistä ylimääräisistä härpäkkeistä eroon mutta pelkäsin miten osaan olla ilman. Ne ovat tuoneet elämääni omanlaista luksusta kun on päässyt kerran kuukaudessa huoltoon joka on ollut ihan vain minun omaa aikaani. Yhä enemmän aloin myös tuntemaan, että olen vähän niin kuin naamion takana piilossa vaikka minulla olikin vain ripsienpidennykset ja rakennekynnet. Ne on tuonut minulle jonkinlaista turvallisuuden tunnetta eikä ole tarvinnut ulkoisesti olla täysin oma itsensä.  En tiedä ymmärtääkö kukaan muu mitä ajan takaa tällä höpinälläni. Myös jatkuva sairastelu sai minut siihen aatoksiin, että nyt on luopumisen paikka.

Olen nyt parin viikon ajan ollut sekä ilman ripsipidennyksiä, että ilman rakennekynsiä ja vielä ei ainakaan kaduta. Pelkäsin ehkä eniten, että saanko omiin ripsiini edes ripsiväriä, jos ovat kovin lyhyet mutta hyvin on saanut ripsiväriä levitettyä. Sillä joskus aiemmin kun olen luopunut ripsipidennyksistä niin omat ripset on olleet niin kamalassa kunnossa, että ripsiväriä on ollut mahdotonta laittaa. Uusimmasta Bette Boxista sain itselleni uuden ripsivärin ( Maybelline Falsies Push Up Drama Angel Mascara), joten senkin puolesta on mukavaa ettei ole pidennyksiä niin saa testattua kyseistä tuotetta. Ja kyllä näytän mielestäni urpolta ilman pidennyksiä mutta kai tähän tottuu ajan myötä.

Kynsiä on ollut kiva lakata sillä niitä on vuoden aikana kertynyt kaappiin PALJON. Tyttäreni lempiostoksia kaupasta on kynsilakat ja jostain alekoreista olen niitä hänelle sitten bongaillut. Nyt löytyy kaapista sitten kynsilakkoja pinkin kaikissa värisävyissä glitterillä ja ilman. Kynnet toki ovat vielä hauraat ja lyhyet mutta sen takia syön sinkkiä joka auttaa pitämään ihon, hiukset ja kynnet hyvinä.

Se mitä sairasteluun on tullut muutosta niin silmän rähmintä on hävinnyt kokonaan. Ihmettelen kyllä suuresti omaa tyhmyyttäni, että miksi pidin ripsipidennyksiä niin pitkään vaikka tiesin niiden aiheuttavan tuota rähmintää. Nyt on kuitenkin niin paljon parempi fiilis aamuisin. Nenän tukkoisuus ja muut flunssan oireet kiusaa edelleen mutta kai tämä flunssakin saadaan joskus selätettyä vaikka usko alkaa jo loppumaan.

Pakko sekin on todeta, että joka kuu minulla on mennyt aikamoinen summa (1500 euroa vuodessa) näihin hömpötyksiin. On ollut kiva saada omaa aikaa ja käydä huolloissa mutta toisaalta taas sillä summalla mikä näihin on kulunut joka vuosi olisi remontuinut kämppää jo aika hyvin.  Enkä tarkoita sitä etteikö voisi nauttia itsensä hyvinvoinnista sillä olenhan itsekin tehnyt niin kaikki nämä vuodet mutta kun summia alkaa laittamaan riviin niin alkaa näkemään asioita vähän eri perspektiivistä. 

Kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen tähän muutokseen ja kuten kaikki muutokset myös tähän menee oma aikansa tottumiseen.  Varsinkin siihen ettei kalenterissa olekaan enää säännöllisiä menoja.







You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe