Gluteeniton siemennäkkäri

maanantaina, tammikuuta 30, 2017

Siemennäkkäri on varmasti yksi tämän hetken trendeistä ruuan parissa, sillä siihen törmää joka paikassa. Kaupoissa on erilaisia versioita myynnissä ja blogeissakin pyörii monen moista erilaista reseptiä. Koska siemennäkkärin tekeminen on kuulemma helppoa ja vaivatonta niin pakkohan sitä oli kokeilla. Kaikki ainekset vaan sekaisin ja taikina pellille siliäksi ja koko juttu uuniin. Juuri näin helppoa sen tekeminen oli kun kaikki ainekset löytyi kaapista valmiina. Jos olisin joutunut menemään näiden aineksien takia kauppaan niin olisi voinut näkkäri jäädä tekemättä. Nyt sain kuitenkin kaapissa lojuneet siemenpussit hyötykäyttöön.

SIEMENNÄKKÄRI
1 pellillinen

3 Munaa
1 dl Seesaminsiemeniä
½dl Auringonkukansiemeniä
½ dl Kaurahiutaleita (gluteenittomia)
½ dl Pellavansiemeniä
3/4 tl Suolaa
2 rkl Perunajauhoja


Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä ohueksi levyksi leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 175 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Leikkaa levyt heti uunista ottamisen jälkeen sopivan kokoisiksi paloiksi ja jäähdytä ritilän päällä. Halutessani voit vaihtaa kaurahiutaleet esimerkiksi kvinoaan tai tattarihiutaleisiin. Taikinaan voi lisätä myös chiansiemeniä, jolloin suosittelen lisäämään nestettä (vettä) taikinaan ettei tule liian kovaa taikinaa.


    You Might Also Like

    1 kommenttia

    1. Toimii myös hyvin ilman kananmunia! Just eilen tein! :)

      VastaaPoista

    Like us on Facebook

    Subscribe