Feet-juoksukengät

02 tammikuuta

Olen päässyt testaamaan yhteistyön merkeissä suomalaisia Feet juoksukenkiä, jotka ovat Teukka Niskasen ja Matti Salmisen yhteistyön tulos. Feet juoksukenkien ominaisuuksista kannattaa käydä lukemassa lisää heidän sivuiltaan. Feet oli minulle suhteellisen tuntematon merkki ja hain innoissani mukaan tuotetestaajaksi. Vielä iloisempi olin saadessani tietää, että minut on myös valittu testaamaan kyseisiä kenkiä. 

Olin yllättänyt saadessani kengät sillä ne olivat pienempää kokoa kuin mitä normaalisti käytän ja hieman pelkäsin, että oliko lähettämäni mitat jalasta mennyt pahasti pieleen. Sujautin kengät jalkaan ja sain taas ihmetellä. Nämähän ovat sopivat ja niissä oli jopa vähän liikkumavaraa. Alkuun kengät tuntuivat oudoilta jalassa enkä oikein osaa kuvata mikä sen oudon fiiliksen aiheutti.  Ne ovat aavistuksen painavammat kuin muut juoksukenkäni, mutta se ei juoksussa kyllä tuntunut joten outous jääneen hämäränpeittoon. Juostessa kengistä ei ole kyllä mitään valittamista. Tuntuvat hyviltä, eivät paina mistään ja näyttävätkin kivoilta. Äitini kutomat säärystimet sopivat myös sävy sävyyn uusien kenkien kanssa.:)
Kympin lenkki on pisin jonka näillä olen tässä kaiken sairastelun ohella ehtinyt näillä juoksemaan ja odotan testausta polulla sekä pidemmällä lenkillä.  Nämä pitivät ihan hyvin liukkaallakin vaikka ei näissä nastoja olekaan. Kävin lenkillä näillä Feet:n kengillä silloin kun jaloissa oli eniten kipua sillä halusin testata aiheuttaako kaikki kenkäni samat oireet jalassa.  Oli ehkä tyhmä veto itseltä sillä kyllähän polvi turposi ja nilkkakipu oli taas pahempi. Nyt olisi revanssin aika sillä viikon Arcoxia kuuri ja lepo on tuntuneet auttavan.

*Postaus toteutettu yhteistyössä Feet:n sekä Takomorunnersin kanssa ja lenkkarit saatu yhteistyön kautta testattavaksi*

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe