Sisko ja sen veli

13 lokakuuta

Siivotessani romulaatikostoa, jonne aina siirretään kaikki tavarat jotka ovat sillä hetkellä väärässä paikassa niin löysin lasten neuvolakortit. Mä en kestä mihin tämä aika oikein rientää. Esikoinen täytti kesällä 5 vuotta ja kuopus täyttää marraskuussa 3 vuotta. Mun vauvat ovat kasvaneet isoiksi. Onhan siinä kyllä puolensa, että ovat jo vauva-iän ylittäneet sillä koen itse, että vihdoinkin meidän elämä on alkanut normaalisoitumaan. On oikeasti niin ihanaa saada nukkua yöt vaikka toki vieläkin on niitä öitä kun jompi kumpi lapsista kömpii viereen tai koirat haluavat ulos yms mutta pääasiallisesti saadaan nukkua yöt ilman herätyksiä. Kyllähän siinä vuos jos toinenkin ehti mennä ennen kuin tähän pisteeseen päästiin. Aurinko paistaa näin ollen risukasaankin vaikka jossain vaiheessa tuntui toivottomalta ja pelkäsin, ettei meidän lapset opi ikinä nukkumaan. 

Se mikä on myös ihana nähdä miten he auttavat toinen toisiaan ja joskus jopa leikkivät keskenään.  Esikoinen useimmiten keksii " kivan " leikin ja kuopus tottelee käskyttäjää.:D Heissä on alkanut piirtymään selviä luonteenpiirteiden eroja ja ainakin vielä toistaiseksi esikoinen  on se vaikeampi osapuoli, jonka kanssa saa taistella usein erinäisistä asioista.  Minun äkkipikaisuuteni on tainnut siirtyä myös kumpaankin lapseeni, sillä ovat aikalailla samanlaisia nollasta sataan tyyppejä kuten minäkin. Ihmettelenkin mihin ne miehen mukavat luonteenpiirteet kuten rauhallisuus ovat hävinneet sillä lapsiin ne eivät ole menneet. :D

Haasteellisinta lasten kasvaessa on ehkä tajuta, että itse vanhenee siinä samalla. En tarkoita, että olisin nytkään mikään ikäloppu mutta kyllä sen huomaa, että ihan samallalailla ei jaksa mennä enää kuin parikymppisenä. Arkena sitä haluaisi mennä sieltä mistä aita on matalin ja yrittää tehdä montaa asiaa kerralla säästäkseen aikaa, jotta voisi illalla istahtaa sohvalle edes hetkeksi. Mutta olen huomannut, että minulta jää asioita ihan hirveästi kesken ja varsinkin silloin kun lapset keskeyttävät tekemiseni. Minusta tuntuu, että korvissani soi jatkuvasti rikkinäinen levy, jossa soi: äiti! Mä haluan maitoa! Äiti! Tuu pyyhkii! Äiti! Mä haluan leivän! Äiti! Tuu kattoo! Äiti! Toi kiusaa! Äiti! Äiti! Äiti!

Vaikka elämä välillä tuntuu hyvinkin raskaalta näiden pikkusten kanssa niin heistä on kyllä äärettömän paljon iloakin. Ne jaksavat niin ilostuttaa kuin naurattaa hassuilla tempauksillaan. Mun mussukat! :)




You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe