Aina ei vain kulje

torstaina, syyskuuta 01, 2016

En tiedä mistä kuun ja tähtien muodostelmasta johtuen välillä juoksu kulkee ja välillä taas ei kulje. Eilen oli taas niitä lenkkejä kun tuntuu kenkien olevan tervassa ja tossut ei vaan maasta nouse millään.  Olinpa vielä saanut suostuteltua miehenkin mukaan ja lapset saatiin anoppilaan hoitoon, joten oli mahdollisuus juosta pidempi lenkki yhdessä.  Ajatuksena ihan kiva mutta tervatossuilla juokseminen  teki juoksusta enemmänkin valitusvirren. Onneksi olin juoksemassa mieheni kanssa joka aina jaksaa olla niin ymmärtäväinen ja etenimme tervatossujeni suomalla vauhdilla.  Ensimmäiset viisi kilsaa olivat pahimmat, jonka jälkeen jalat lämpenivät ja juoksukin alkoi sujumaan vähän paremmin. Saimme ystäviäkin nimittäin hirvikärpäsiä, joita ei juurikaan ole näkynyt meidän omilla lenkkipoluilla. Nyt kun päätimme koittaa meille uutta reittiä niin heti nuo viheliäiset kaverit ilmaantuvat. Niitä oli ihan pilvin pimein emmekä tietysti olleet varustautuneet niin, että heitä olisi. Yölläkin vielä tuntui, että niitä olisi kiivennyt pitkin niskaa.  Toivon mukaan saimme kuitenkin kaikki tapettua käymällä saunassa, kaksi kertaa suihkussa ja vielä harvakampaisella kammalla harjasin hiukset läpi. Ällöttäviä otuksia!
Hirvikärpästen myötä myös juoksuvauhti kiihtyi sillä halusin vain eroon niistä ja nopeasti. Koska reitti oli meille uusi niin ei yhtään osannut sanoa kuinka pitkään pitää juosta päästäkseen takaisin tielle. Reitin varrella oli hiekkatietä, polkua, pitkospuita ja asvalttia.  Maisemat Rehtsuolla oli upeat ja aurinkokin oli kivasti laskemassa.  Ihan mahtavaa oli huomata metsässä olevan superfoodia vaikka kuinka paljon ja juoksun lomassa tuli syötyä mustikoita ja puolukoita.  Vaikka oli lämmin päivä niin vettä ei kulunut lenkin aikana kovinkaan paljon.  Juoksun aikana aloin miettimään josko kokeilisi tehdä itse energiapatukoita, sillä ne uppoavat selvästi parhaiten pitkillä lenkeillä.  Jos tiedätte jossakin blogissa tms. olevan ohjeita sellaisiin niin vinkatkaa.:)

Lenkille sujahti päälle tavalliseen tapaan rakastamani 2XU:n kompressiotrikoot, Inovin lenkkarit ja perus juoksupaita. Mukana oli myös Salomonin juoksureppu, jossa oli vedet, energiageelit ja takki.

Lenkin pituudeksi tuli 15,73 km ja aikaa saatiin menemään 2 h 01 min. Toki ajassa on mukana kuvien otot ym. pysähdykset. Keskivauhdiksi tuli 7:45 min/km mikä on hyvin hidas mutta jalat ei vaan liikkuneet jostain syystä.  Sykkeetkään eivät olleet kovin korkeat vaan keskisykkeeksi muodostui 159 ja maksimisyke 186.  

Se miksi juoksu ei tänään kulkenut jää tuntemattoman syyn varjoon. Voi olla, että on flunssa tulossa (lapset jo kipeinä) tai etten ollut palautunut edellispäivän lenkistä. Vaikea sanoa. Suunniteltu lenkki tuli kuitenkin tehtyä vaikka se vaikeaa olikin minun osaltani.  Seuraava lenkki sujuu toivon mukaan taas paremmin sillä tästä ei motivaatio laskenut vaan päin vastoin kasvoi.





You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Mietiskelin minäkin juuri pari päivää sitten, miksi joskus kulkee ja joskus ei. Mystistä, mutta onpahan kiinnostava harrastus, kun ei koskaan tiedä, miltä tuntuu. :)

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe