Pt-treenit

tiistaina, elokuuta 09, 2016

Halusin saada itselleni personal trainerin jonka kanssa voin haastaa itseäni vielä hieman lisää. Voisin hyvin tehdä hiit-treenejä kotonakin mutta ongelmana on juurikin se, että en saa yksin itsestäni irti sitä mitä treeneistä haluan enkä tarkoita juoksutreenejä. Ensimmäisellä kerralla kävimme läpi liikkuvuuttani ja sitä miten käytän kroppaani. Pt löysi heti aimo annoksen korjattavia asioita ja näin hänen on helpompi tehdä sellaisia treenejä, että saadaan vahvistettua niitä heikkoja puoliani. Juoksijana tarvitsen niin vahvuutta jalkoihin, keskivartaloon kuin käsiinkin. Juoksuun ei tarvita vain kestävyyttä vaan myös voimaa.  Voimakaan ei riitä vain jaloissa vaan koko kropassa. Keskivartalotuella saadaan juoksun aikana kroppa pysymään kasassa ja huonolla korsetilla asento valahtaa heti huonoksi ja loppu juoksumatka onkin yhtä tuskaa. Käsistä saa juoksuun vauhtia ja voimaa, joten niiden treeniäkään ei saa unohtaa. 

Liikkuvuus on myös asia jota juoksijoiden tulisi harjoittaa sillä juoksu jäykistää ja tämän olen joutunut todistamaan itse viime kuukausien ajan kun jalat ja selkä alkavat oireilemaan ollessaan liian kireitä. Kireyttä saa toki helpotettua venyttelyllä ja rullailulla mutta ihan perus liikkuvuusharjoitteetkin auttavat. Juoksu on yksitoikkoista puuhaa, jossa asento on loppupeleissä aika staattinen. Tämän takia mm. jooga olisi hyvää vastapainoa juoksijalle.

Pari kertaa olen pt:n kanssa nyt treenannut ja saanut kyllä yllättäviä paikkoja kipeäksi. Treenit ovat olleet monipuolisia ja rankkoja. Pt ei todellakaan päästä minua helpolla. Ja siitähän minä hänelle maksankin. Jos haluaisin päästä treeneistä kotiin matalilla sykkeillä ja hyvänoloisena niin menisin ihan ryhmäliikuntatunnille. Mutta koska ideana on saada kroppaan uutta ärsykettä niin sen mukaisesti treenataan.  Se mikä tekee näistä treeneistä mukavia on se, että itsekin saan koko ajan uutta tietoa. Eilisissä treeneissä mm. pt katsoi juoksuani ja totesi siinä olevan parannettavaa. Eihän kukaan oikeataan koskaan ole juoksuani sillä silmällä arvioinut. Vauhtisammakon treeneissä on ne 20-30 muutakin ihmistä, joiden juoksua katsotaan, joten ihan henkilökohtaisella tasolla ei juoksuani ole siis arvioitu koskaan.  Vasen jalkani kiertyy polvesta alaspäin sisälle päin juostessa ja korostuu varsinkin kovaa juostessa. Tiedostan ongelman ja se on itseasiassa ollut ongelmani jo ala-asteesta asti. Kävellen ja hitaalla hölkällä pystyn pitämään jalan asennon kutakuinkin normaalina mutta kovassa vauhdissa lähtee kontrolli lapasesta. Nyt kun juoksukilometrejä on viikkoihin tullut lisää niin vasemman jalan oireetkin ovat pahentuneet. Lonkka ja reisi kiristävät jonka takia selkäkipu on pahentunut. Jos haluan jatkaa juoksemista niin nyt on aika tehdä todellisia muutoksia tuon vasemman jalan suhteen ja pyrkiä juoksemaan jalka suorassa. 

Olen saanut vinkkejä hyvistä liikkuvuusharjoitteista, joita olen kotona tehnyt lähes päivittäin. Jalat ovat kyllä tuntuneet hieman paremmilta kun joka lenkin jälkeen olen venytellyt ja tehnyt noita liikkuvuusjuttuja, joten vielä ei sentään taideta heittää hyvästejä juoksuharrastukselle. Kunhan vaan muistaisi jatkaa näitä myös silloin kun kropassa tuntuu hyvältä eikä aloittaa vasta sitten kun joka paikkaan sattuu. 


You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Pt on kyllä hyvä tsemppari, kun ei pääse löysäilemään. :) Minä aloitin tänään pienryhmävalmennuksen, jonka yksi hyvä puoli on juuri tuo, että tulee tehtyä treenit paremmin kuin mitä yksinään tekisi.
    Tuo juttusi viimeinen virke pitäisi muistaa. Liikkuvuusharjoitteet tuppaavat aina unohtumaan, kunnes joku paikka alkaa oireilla.

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe