Luja tahto

perjantaina, kesäkuuta 03, 2016

Kun kerron ihmisille suorittaneeni maratonin on aina ensimmäinen reaktio se, että " miten sä jaksoit?". Olettamuksena on siis ensimmäisenä se, että maraton vaatii hyvän kunnon. Harva puuttuu siihen seikkaan, että vaaditaan myös mielen lujuutta. Ei pitkää matkaa niin vain juosta. Maraton voi vielä olla ultrajuoksijalle helppo matka mutta perus juoksijalle lyhyemmätkin matkat voi vaatia psyykkisesti paljon.  Mitä pidemmäksi juoksumatkat menevät sen enemmän niiden aikana voi syntyä pelkoja keskeyttämisestä tai väsymyksen voittamiseen liittyviä seikkoja. Hyvä fiilis ei takaa hyvää suoritusta mutta hyvä motivaatio ja hyvä viretila auttavat suoriutumaan pitkästä matkasta.

Aina lähtiessäni lenkille päätän juosta jonkun tietyn matkan ja jos päätänkin matkalla mennä muun lenkin, koen kotona epäonnistumisen tunnetta siitä, että en mennytkään pidempää lenkkiä. Tavoitteet ja kisat luovat paineita ja siten myös pelkoja loukkaantumisesta tai epäonnistumisesta.  Itse koen,että epäonnistumiset auttamaan myös jatkamaan kohti parempaa tulosta. Halu näyttää, että kyllä vaan jaksan juosta vielä kovemmin puskee läpi jokaisesta epäonnistuneesta juoksusta. Joskus on epäonnistuttava, jotta onnistuu. Se, että on tavoite auttaa treenaamaan kovemmin, mutta pitäisi osata myös treenata ilman jatkuvaa tavoitetta.  Juoksemisen pitäisi pysyä mielekkäänä eikä vaatia jo kotoota lähtiessä tahdonvoimaa lähteäkseen lenkille. Juoksijoilla on varmaan hyvin erilaiset motiivit juoksemiseen ja jokaisella on omat tavoitteensa.

Pelko on osa juoksua. Pelon syitä voi olla monia; joku voi pelätä ettei jaksa loppuun asti, toinen voi pelätä vatsan menevän sekaisin ja kolmas voi pelätä urheilugeelien loppuvan kesken matkan mutta tilanpuutteen vuoksi ei ole niitä viitsinyt enempää ottaa kantoon. Kaikki nämä ovat normaaleja ajatuksia siitä mitä esimerkiksi itse käyn läpi ennen juoksua ja vielä juoksun aikanakin. Vasta kun maaliviiva on ylitetty niin kaikki pelot häviävät mielestä ja endorfiiniit valtaavat kaiken.  Se joka lähtee juoksuun ilman minkäänlaista pelkoa tulee todennäköisesti olemaan se joka ei pääse maaliin asti, koska ei osannut pelätä jonkin menevän pieleen. Valmistautuminen henkisesti epäonnistumisiin auttaa siinäkin kohtaa kun on luovuttamassa. Siinä kohtaa ajatuksiin suuntaa jokin hokema jota olet hokenut itsellesi kotikulmien lenkeillä kun askel painaa.  Se että on tiedostanut jo aiemmin, että lenkillä taikka kisassa jokin voi mennä pieleen on avain onnistumiseen.

Henkistä puolta pystyy ja kannattaa kehittää ihan niin kuin treenataan juoksuakin. Pitkät lenkit ovat juuri niitä, jolloin totutellaan lihaksia jatkuvaan rasitukseen ja pääkoppa saa ärsykkeitä. Väsymys tulee väistämättä kaikille jossakin kohtaa lenkillä, koska aivomme väsyvät ennen kehoa ja aivot lähettävät siksi signaaleja kropalle, että nyt pitää lopettaa. Nämä aivojen hömpötykset on kuitenkin ohitettavissa ellei anna aivoille lupaa luovuttaa. Kun näitä luovuttamiseen liittyviä ajatuksia hiipii mieleen kuten minulla kävi Kööpenhaminan maratonilla (lue tästä ) kun 15 kilometrin jälkeen olin valmis luovuttamaan. Se epäonnistumisen tunne oli käsinkosketeltavissa. Tein itselleni tavoitteita loppu maratonin ajan päästäkseni eteenpäin. Ensiksi seuraavalle kilometrille, sitten seuraavalle liikennemerkille ja sitten puolikkaaseen asti jne. Pikku hiljaa olin edennyt maaliin asti tavoitteiden avulla. Helppoa se ei ollut missään vaiheessa ja kävin kovaa taistelua pääni kanssa, että luovutanko vaiko en. Annoin välillä itselleni luvan,että jos jaksan tiettyyn kilometriin asti niin voin luovuttaa js siltä tuntuu mutta kun olin siinä kilometrimäärässä jonne oli päästävä niin en luovuttanut vaan jatkoin sinnikkäästi matkaa. Kun tekee tuskaa niin kannattaa kävellä hetki. Siinä ehtii miettiä onko valmis luovuttamaan vai olisiko kropassa kuitenkin vielä pikkuisen energiaa varastossa, jolla pääsisi seuraavaan huoltopisteeseen asti. Huonot hetket juostessa johtuvat useimmiten nestehukasta tai verensokerin laskusta, joten useimmiten kun kroppaan saadaan nestettä ja ruokaa niin kaikki näyttävät hetken ajan paljon valoisammalta ja luovuttaminen tuntuu hullulta.

Kukaa muu ei voi psyykata sinua jatkamaan kuin sinä itse. 
Päätös on sinun.
 Älä luovuta!




You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hyvä postaus! Olisi mielenkiintoista juosta maraton just senkin vuoksi, että haluaisin kokea ne kaikki ajatukset, mitä sen aikana päässä liikkuu. Uskon, että pääsisin peruskunnon ansiosta sen jotenkin maaliin, jos jalat kestäisivät, mutta mitäköhän kaikkea siinä 42 kilometrin aikana ehtii miettiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 42 kilometrin aikana ehtii miettiä vaikka mitä ja jossain vaiheessa matkaa ajatukset vain häviävät kunnes taas lähempänä maaliviivaa päässä pyörii miljoona asiaa.:)

      Poista

Like us on Facebook

Subscribe