Maratoniin valmistautumista

torstaina, toukokuuta 19, 2016

Takki Soc /Juoksutrikoot 2XU /Lenkkarit Nike
* Postauksessa mainoslinkkejä *

Fiilikset treenaamiseen ja maratonia kohtaan ovat tänä vuonna olleet huimasti paremmat kuin viime vuonna. Kirjoitin viime syyskuussa fiilikset viikko ennen maratonia postauksen, jolloin olin älyttömän väsynyt eikä treenaamisestakaan ollut tullut mitään. Selvisin silti maratonista (tosin todella huonolla ajalla 5:27) mutta pääasia, että matkan sain suoritettua sillä onhan nyt todella paljon mukavampaa lähteä parantamaan tuota huonoa aikaa kuin jos olisi jo valmiiksi kova aika juostuna. Ellei mitään tapaturmaista satu matkalla niin voisin uskaltaa sanoa pystyväni juoksemaan nelosella alkavan ajan, mutta katsotaaan kuinka käy. Yritän olla ottamatta paineita tavoitteesta mutta kyllähän se silti mielessä pyörii. 

Yritin olla näppärä varatessani lentoja, ettei oteta kuin käsimatkatavarat mutta hups kun ei tullut mieleen, että pitääkin miettiä miten saada kaikki mahtumaan. Ajattelin, että säästetään aikaa kun ei tarvitse odotella sitten matkatavaroita. Koska ehditään olla Kööpenhaminassa vain pari päivää niin ei tavaroitakaan ihan kamalasti tarvitse muuta kuin hygiekamppeet ja juoksuvaatteet, mutta mä olen aina kova panikoimaan ja mietin,että kaikkia vaatteita tarvitsisi olla tuplat jos joku vaate hajoaa tai likastuu mutta nyt ei oikeasti mahdu mukaan mitään ylimääräistä niin saankin vuorokauden aikaa miettiä pään puhki mitä matkalaukkuun menee. 

Tankkaus aloitettiin eilen ja vielä maistuu ruoka hyvin sekä tankkausjuoma. Kävin myös eilen lyhyellä viiden kilometrin lenkillä kokeilemassa kisavauhtia. Jalat kulki hyvin mutta vauhti ei pysy yhtään tasaisena vaan vaihtelee suuresti. Hieman ehkä jännittää, että millä vauhdilla sitä oikeasti jaksaa sitten juosta vai hyydynkö jo kympin kohdalla.  Olen yrittänyt keksiä rajapyykkejä mielessäni mihin kilometriin asti pitää jaksaa yhteen soittoon juosta ja minkä jälkeen voi tavoitteiksi ottaa aina viisi kilometria kerralla.  Koska suurimmaksi osaksi maratonin juoksemisessa kaikki on kiinni siitä mitä pääkopassa liikkuu niin itsensä psyykkaaminen on tärkeää. Toki hyvä fyysinen kunto on tärkeä osa suoritusta, jotta säästyy vammoilta, palautuu nopeammin ja pääsee maaliin.
Kuvissa näkyvät 2XU compressiotrikoot olen ostanut Sportamoresta, jossa tänään voimassa tarjous -20% kaikista juoksutuotteista (voimassa 19.5 klo:23.59 asti). Siis mähän olen haaveillut kyseisistä 2XU:n trikoista jo pitkään mutta en ole oikeasti raaskinut ostaa niitä. Näin ne tarjouksessa ja tilasin heti. Kun sain ne kotiini ihmettelin vain yhtä asiaa, miksi ihmeessä en ollut ostanut niitä aikaisemmin. Mua jotenkin on ahdistanut juoksutrikoot aina enkä tykkää niitä pitää muuta kuin juostessa mutta näitä 2XU:n trikoita hädin tuskin tuntee jalassa.  Nyt mä ymmärrän miksi ihmiset hehkuttaa näitä juoksutrikoita sillä näähän nostavat juoksulevelin ihan uudelle tasolle. Aion myös juosta maratonin pitkät juoksutrikoot jalassa vaikka Kööpenhaminaan on luvattu +19 sillä nuo on niin kevyet, ettei niissä tule kuuma ainakaan vielä noissa lämpöasteissa.   

Maraton reitti on katsottu läpi, tärkeimmät osoitteet  (mm. hotelli ja expo-halli josta pitää numerolappu hakea) ja kartta tulostettu niin voikin alkaa pakkaamaan.  Instagramista (suspa83)  voi seurata mun touhuja Kööpenhaminassa ja  ensi viikolla sitten tiedossa postausta maratonista.  :)

Kuvat ottanut Mari


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tsemppiä valmistautumiseen! Onpa varmaan hieno kokemus juosta maraton isossa kaupungissa, vähän niin kuin "lomamaraton". :)

    VastaaPoista
  2. Paljon tsemppiä juoksuun, hyvin se menee!

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe