Treeniviikko 13

sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2016

On taas aika käydä läpi mitä tällä viikolla tuli tehtyä. :)

Pääsiäismunien sulattelu lenkki tuli juostua heti maanantaina. Ilma oli kaunis vaikkakin tuuli tuiversi paikoin aika kovaakin niin ei se menoa hiljentänyt. Koiran kanssa juostiin ihan uusissa maisemissa vaikka kotoota lähdettiin juoksemaan. Tiesin mieheni juosseen kaverinsa kanssa joskus kyseisen lenkin, jota salaa mielessä haaveilin lähteväni juoksemaan. En ollut vielä viiden kilsan jälkeenkään varma, että lähtisinkö sittenkään pitkää lenkkiä juoksemaan, sillä jalat olivat niin tahmeat, että tuntui kuin olisi suolla juossut tervaisilla tossuilla. Toisena ongelmana esiintyi täysin yllättäin jatkuva pissahätä. En ollut juonut ennen lenkkiä mitenkään paljon mutta jatkuvasti sai lenkin aikana kyykkiä puskassa. Matka taittui reilun tunnin jälkeen jo paremmin ja jalatkin pääsivät tempoon mukaan. Vähän joutui matkan aikana katsomaan google mapsista, että mihin suuntaan pitikään mennä kun olin juoksemassa itse uusissa paikoissa. Loppujen lopuksi oli todettava, että suoraanhan se tie tuli sinne minne pitikin ja eksymisen vaaraa ei juurikaan ollut.

Matka 20,21km
Aika 2h 10 min
Vauhti 6:28 min/km


Hieman harmitti kyllä loppu matkasta etten ollut tajunnut ottaa mukaan juotavaa, vain yksi geeli löytyi takin taskusta. Hirmuinen jano iski. Mies lähti lenkin ajaksi lasten kanssa kauppaan ja oli napannut samalla meille kebabit ruuaksi. Kohtasimme siinä vaiheessa matkalla kun kotiin oli vielä noin neljä kilsaa. Voin koko sydämestäni sanoa,että olisin niin halunnut hypätä kyytiin mutta onneksi mies ajoi ohi ja vain vilkutti.:D Näin ollen kotiin tuli juostua hyvinkin lujaa kun tiesi mikä siellä odottaa. Kotiin päästyäni tosin kebabin söin väkisin sillä ei pitkän lenkin jälkeen ruoka oikein ikinä maistu. Nyt tosin kun söin väkisin niin ei tullut huonoa oloa mikä yleensä mulle iskee yli 2h lenkkien jälkeen ja olen luullut sen johtuvan nestehukasta mutta enhän mä nytkään juonut matkalla mitään.

Keskiviikko oli challengen treenit. Nuo treenit on kyllä sellaisia arvoituksia, että ikinä ei osaa arvata mitä tuleman pitää.  Joka kerta kun olen ollut mukana treeneissä niin on ollut huippu tehokasta ja hauskaa treeniä. Tällä kertaa vuorossa oli kimblen peluuta. Kuten kuvasta näette niin ei pelattukaan ihan tavis kimbleä vaan astetta haastavampaa, jossa tehtiin erilaisia lihaskuntoliikkeitä saadakseen kahvakuulat liikkumaan. Me toimimme kimble pelin keskusnappina. Ei siinä pelatessa edes tajunnut miten rankka treeni oli. Nyt vasta tajuaa kun on sunnuntai ja vatsalihakset on vieläkin kipeät, että vatsalihaksia tuli ainakin tehtyä reippaasti.  Vatsojen lisäksi tehtiin mm kyykkyjä, yhden käden punnerruksia, burpeita, haarahyppyjä.


Lauantaina kävin vielä juoksemassa 7 kilometrin lenkin kotimaastossa koiran kanssa. Harmitti kun kaksi ensimmäistä lilometriä tuli vedettyä kovalla vauhdilla siinä 5min/km mutta enpäs ollutkaan painanut juoksukelloa päälle. Tajusin sentään jossian vaiheessa katsoa kelloa ja pistää sen tallentamaan lenkkiä.:D On kyllä ollut huippu hyvä fiilis saada vauhtia lisää. Se tunne on niin mahtava kun ei teekään kuolemaa joka kilometrin jälkeen kun juoksee 5-5.30min/km. Mä niin tykkään juoksemisesta!

Matka 5,04 km
Aika 30 min
Vauhti 5,57 min/km


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hei. Miten tuota Kimbleä kahvakuulilla pelataan? Vois olla kiva soveltaa lasten ja aikuisten kanssa :)
    -Eija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan pelattu kahden hengen joukkueissa mutta toimii varmasti myös yksilöpelinä. Jokaisella joukkueella on neljä kahvakuulaa. Tässä pitää olla jonkun ohjaajana joka kertaa mitä liikettä x määrä tekemällä saa kuulan etenemään.

      Sanotaan vaikka että tee kuusi burpeeta ja kun olen ne tehnyt niin saan kuulan siihen lähtöruutuun ja aina kun teen kuusi burpeeta lisää niin saan kuulan eteenpäin yhden etapin tai voin siirtää alotusruutuun seuraavan kuulan. Jos pelataan parin kanssa niin aina kun kummatkin tekevät kuusi burpeeta niin saavat kummatkin liikuttaa yhden kuulan eteenpäin. Mitään omaa kuulaa ei ole vaan saat liikuttaa niitä sinun joukkueesi kuulia juuri niin kuin haluat. Kannattaa olla pelissä hyvin kärryillä ettei takana tuleva joukkue syö kuulaasi. Eli kun toinen joukkue on kuulasi takana ja he ehtivät siirtää omaa kuulaa ennen sinua niin he saavat syödä kuulasi ja palauttavat sen takaisin sinun joukkueen kuulajonoon. Aina kun olet saanut kuulan liikutettua koko kierroksen ympäri niin saat oman joukkueen lähtöruudun kohdalta siirtää kuulan keskelle. Kun olet saanut kaikki neljä kuulaa keskelle, olet voittanut!

      Liikkeet joita tehdään voi olla mitä vain ja kannattaa suosia suht lyhyitä sarjoja jolloin kuulat liikkuvat nopeammin eikä ihmiset väsy liikkeiden tekemiseen. Ja samaa liikettä voi tehdä vaikka 2-3 kierrosta ja sitten vaihtaa liikettä ja määrää.

      Todella kiva peli mitä kannattaa kyllä kokeilla. Kuvassa on se miltä pelin lähtötilanne näyttää.

      Kysy lisää jos jäi jotain mieleen. :)

      Poista

Like us on Facebook

Subscribe