Musiikkia lenkillä

tiistaina, huhtikuuta 05, 2016



Musiikin voima juostessa on ihan ylivoimaista enkä lähde juuri koskaan yksin juoksemaan ilman musiikkia. Musiikista saa apua jos motivaatio alkaa hiipumaan tai tarvitsee tahtia askeltamiseen.  Musiikkia kuunnellessa aika ja kilometrit kuluu myös nopeammin. Vielä kun saisi ostettua langattomat kuulokkeet niin ei tarvitsisi sekolla nappikuulokkeiden kanssa, jotka ei tahdo pysyä mun vauhdissa mukana vaan sohin käsillä aina piuhoja, jolloin kuulokkeet tippuu korvista. Kuuntelen aina spotifysta musiikkia sillä sinne kun on tallentanut ne lempparibiisit niin lenkki sujui parhaiten. En oikein jaksa kuunnella autossakaan radiota just siksi, että välillä biisejä joita ei vain jaksa kuunnella, jolloin kanavaa saa vaihdella ihan huolella.  Kännykkä kulkee mukavasti mukana käsivarsikotelossa (onpa muuten pöhkö sana). Muistin juuri,että onhan mulla spibelttikin mihin puhelimen saisi mutta sitten pitäisi tosiaan olla langattomat kuulokkeet.

Tykkään tietynlaisesta musiikista juostessa ja kaikki hyvä musiikki ei siihen sovi. Ensimmäisen maratonin juoksin kokonaan kuunnellen Within Temptationin Let Us Burn-albumia. Kyseinen levy miellyttää korvaa ja biiseissä on tiettyä uhmakkuutta mikä antaa voimaa juoksemiseen.  Kyseiseltä levyltä olen lisännyt Spotifyn maraton listaani parhaimmat, joten Kööpenhaminassa kuulokkeista soi taas Within Temptation. Toinen lempparini lenkeillä on Blasterjaxxin tuotanto.

Musiikkilistani löytyy Spotifysta nimellä Maraton 2015, jos kunnon tykitystä lenkillesi.:)

Tässä vielä muutamia suosikkejani youtubesta poimittuna:

Within temptation- And we run

Blasterjaxx- Faith

Rebel - Music

Kuunteletteko te musiikkia treenatessa/lenkillä?

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe