Hauskaa vappua!

lauantaina, huhtikuuta 30, 2016





Vappua on vietetty meidän perheessä rauhallisissa tunnelmissa ja suuremmat vappu riennot jäivät muiden juhlittavaksi. Lähdimme jo aamulla ennen kymmentä kohti Turkua koska tarvitsin kuvia toista postausta varten Vartiovuorenmäeltä, jossa vappua juhlitaan Turussa kaikkein eniten. Löytyihän sieltä jo heti aamustakin juhlijoita, mutta koska lapset olivat mukana niin halusimme välttää ruuhkaisimman hetken ja käydä tosiaan nappaamassa kuvat ennen suurinta ryysistä. Aamusta alkaen oli niin upea aurinkoinen keli, että koko perhe oli todella hyvällä tuulella. Harvinaista herkkua näiden kahden uhmaikäisen kanssa.:D


Kun kuvat oli napattu niin lähdettiin kohti tivoli Sariolaa joka harmi kyllä ei ollut vielä auki. Siinä sitten hetki mietittiin minne lähdetään ja otettiin suunnaksi vapputori. Torilla olikin ihan sopivasti porukkaa ja hetken kierreltiin kunnes lähdettiin syömään.  Lapsilla oli kova jano ja nälkä eikä heitä olisi enää huvittanut yhtään kävellä. Perussettiä siis, joten nopeasti oli saatava jotain. Kauppahallin ruokapaikkoja on kehuttu, joten lähdimme sinne. Söimme vatsat täytiin viettnamilaista ruokaa ja lapsetkin tykkäsivät kanavartaista. Sieltä sitten uusi yritys ja auton nokka kohti tivolia.  Nyt sinne pääsi ja lapset juoksivat huutaen kohti tivolia. Esikoinen on pari kertaa aiemmin ollut tivolissa ja kuopus kerran mutta oli sillooin niin pieni,ettei päässyt vielä laitteisiin. Nyt kuopus oli niistä jo todella innoissaan ja osa oli kuulemma tosi tylsiä kun menivät liian hiljaa. Syötiin siellä vielä pehmikset auringon paisteesta nauttien ja sitten olikin aika suunnata kotiin.

Kotonakin puuhaa riitti pihahommia tehden.Kummasi tuo aurinko antoi virtaa haravointiin ja lehtikasojen pois vientiin. Kanat ja kukot pääsivät myös pihalle temmeltämään ja koiratkin selvästi nauttivat olla ulkona kun oli lämmintä.  Nukuttiin myös pitkät päikkärit ja syötiin ribbsejä. Nyt nautin pari lasillista kuohuvaa ja pähkinöitä (pähkinät saatu blogin kautta) sekä aion valloittaa sohvan.:)

Hauskaa vappua kaikille! :)

 

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe