Vauhtisammakon voimalla kohti kevättä

maanantaina, tammikuuta 04, 2016

Päässä kitee ajatus ultrajuoksusta mutta järjen ääni taistelee toisaalla. Mikä ihme siinä juoksussa niin koukuttaa, että on pakko haaveilla kaikesta jopa mahdottomista asioista? Maraton tuntui alkuun mahdottomalta mutta siitäkin selvisin hengissä. Ultrajuoksu kuulostaa todella mahdottomalta mutta onko se sitä? Olisiko minusta siihen joskus? Näitä ajatuksia olen pyöritellyt mielessä koko viikonlopun. Mies on jo "ylipuhuttu" mukaan ja helposti yllytettävissä muutenkin. :D

Koska tähän projekti mahdottomuuteen lähdetään yhdessä niin päätettiin yhdessä myös ilmottautua Vauhtisammakon juoksukouluun. Toivon mukaan lähipiiristä ja ystäviltä saadaan lastenhoito apua treenien ajaksi.  Juoksutreenit pari kertaa viikossa ohjatusti auttaa sekä kevään kisoja ajatellen, että sitten tulevia kisoja. Olen aiemmin ollut Vauhtisammakon juoksukoulussa ja tykkään varsinkin heidän järjestämistä miniultrista ja ultrista, jotka ovat 2,5-6h pituisia juoksulenkkejä.  Ohjatuissa treeneissä saa muutenkin aivan erilaista juoksua harjoiteltua kuin mihin itse kykenee. Kaipaankin jo vähän muutosta omiin lenkkeihin ja sitä, että uskaltaa repäistä ja vetää itsensä piippuun. Tarvitsen myös treeniä ilman koiraa joka kulkee lenkeillä mukana mutta kappas kun tuo vetojuhta ei valitettavasti voi osallistua mukaan maratoniin niin on kyettävä juoksemaan myös yksinään. Vauhtisammakon juoksukoulu tuntui näin ollen luonnolliselta vaihtoehdolta saada lisää motivaatiota treeneihin ja päästä viettämään aikaa myös tuon mieheni kanssa.  :)

Onko teillä yhteisiä harrastuksia kumppaninne kanssa? :)

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe