Valmistautumista kevään kisoihin ja arvonta Aurajoen yöjuoksuun

07 tammikuuta


Talvella kun pimeys on pahimmillaan ja yleensä on märkää sekä kylmää, niin motivaatiotakin saa metsästää aikalailla. Juoksu on kuitenkin laji joka on enemmän kiinni kunnon varusteista. Koska olen juoksua harrastanut loppupeleissä aika lyhyen aikaa (vajaat pari vuotta) niin en ole kaikkiin talvikuukausien juoksuvermeisiin edes perehtynyt. Tällä hetkellä olen mennyt perus juoksutrikoilla, treenitoppi, pitkähihainen tekninen paita ja juoksutakki. Jos on todella kylmä niin vedän toisen juoksutakin ja toiset treenitrikoot siihen päälle. Parempi olisi kai hankkia paksumpi juoksutakki ja kunnon aluspaita niin ei tarvitse kerroksia olla näin paljon. Talvijuoksutrikoot on ostoslistalla, joten jos jollain on vinkata hyvät niin ei muuta kuin kommenttia tulemaan. Panta ja pipo on oltava päässä tai muuten jäätyy korvat. Pannasta tykkään siinä mielessä enemmän,että sen kanssa pää saa "hengittää." Pipo on tosi ahdistava sitten kun on tosissaan kuuma ja panta on yleensä pysyny päässä koko lenkin ajan kun taas pipo on välillä pakko ottaa pois päästä. Olen mennyt kesät talvet samoilla lenkkareilla, koska täällä maaseudulla kun on yleensä liukasta niin sitten on niin liukasta, ettei nastoilla tee yhtään mitään.Vielä on siis hakemista varusteiden kanssa mutta eiköhän ne oikeat varusteet löydy ajan kanssa.


Treenejä on myös hyvä aloittaa miettimään jo talvellla ja laatia "sotasuuunnitelma" kevään kisoja ajatellen. Missä meinaat kisata?Ja oletko ajatellut tavoitteita? Näitä ajatellen kannattaa laatia treenit ja myös toteuttaa. Netistä löytyy myös valmiita juoksuohjelmia sekä löytyy appseja puhelimeen kuten Myasics joka itselläni on käytössä. Joskus kun motivaatiota ei ole alkuunkaan lähteä lenkille niin puhelimen piippaessa eli Myasicsin hälyttäessä, että on lenkin aika niin tulee kyllä lähdettyä. Ihan kuin joku seuraisi siten tekemisiäni enkä kehtaa jättää menemättä.

Aloitetaan sitten kisasuunnitelmista ja ensimmäisenä esittelyssä Aurajoen yöjuoksu. Kenelle kyseinen kisa on tuttu?


Ensimmäinen kisa starttaa 23.4.2016 Aurajoen yöjuoksulla, joka juostaan illalla auringon mentyä jo alas. Vaihtoehtona on 10km tai 5km matka. Kisaa kuvataan rentona ja maisemat upeat, sillä reitti kulkee Aurajoen vartta pitkin.  Itse meinaan lähteä kokeilemaan kympin lenkkiä. Olen saanut luvan arpoa ilmaisen osallistumisen Aurajoen yöjuoksulle. Kuka haluaa mukaan niin huutakaa hep kommenttikenttään sähköpostin kera 10.1.2016 mennessä.:) 

*Postaus toteutettu yhteistyössä Turun urheiluliiton kanssa*






You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Hep hep :)
    isotalonina@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hep :) Ei ole tuttu juoksu, mutta ehdottomasti olen kiinnostunut tutustumaan!
    eija.anne@gmail.com

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe