Juostaanko lenkkeilyn vuoksi enää vai pelkästään somen takia?

06 marraskuuta


Milloin liikkumisesta on tullut niin trendikästä, että jokaisesta treeni kerrasta pitää ottaa kuva Instagramiin, Facebookkiin, Twitteriin ja kirjoitetaan postaus vielä blogiin kuvien kera? Myönnän sortuvani tähän itsekin mutta onko siinä todellisuudessa mitään järkeä.

Kuvia otetaan juuri ennen lenkkiä, lenkin aikana ainakin ja vielä yksi kuva lenkin jälkeen, että pari hikipisaraa näkyisi kuvassa. Näin kukaan ei epäile, että olisin ottanut pihalla vain kuvia treenivaatteissa (toki sitäkin on joskus tehty). Myönnän, että aloitettuani juoksemisen maaliskuussa 2014 niin en todellakaan ottanut kuvia lenkeiltä. Liityttyäni Instagramiin on kuvien otosta tullut joka päiväistä. Kaikki tapahtumat pitää ikäänkuin ikuistaa. Ei tarvitsee enää luottaa muistiinsa kun asian voi tarkastaa Instasta tai Facebookista joka muuten ilmoittaa vanhoista tapahtumista, kuvista yms julkaisijan etuseinällä.

Ollessani lenkillä miettisin tätä asiaa koska otin kuvia lenkin aikana ja jopa videopätkää. Lenkkeilystä ei oikeasti tahtonut tulla mitään koska piti keskittyä kuvien ottoon. Oli niin kiva maisema, että kuvahan siitä piti ottaa ja koirasta piti saada blogiin kuva. Mutta miksi? Mitä teen sillä tiedolla, että Instagramissa näistä kuvista tykkää 100 ihmistä? Eikä riitä se,että on ottanut kuvia vaan ne pitää vieläpä muokata ja tehdä ties mitä hienosäätöjä (vaikka tässä kohtaa täytyy myöntää,että harvemmin tulee ainakaan blogiin laittettavia kuvia muokattua).  Halutaanko kuvilla/videoilla näyttää koko maailmalle,että minä liikun? Onhan se hienoa katsoa vaikka Instasta juoksukuvia toiselta puolelta maapalloa. Minua ainakin motivoivat treenikuvat ja juoksukisoista otetut kuvat. On mielettömän ihanaa  katsella kuvia iloisista ihmisistä harrastamassa mitä mahtavinta lajia eli juoksua. Hymy irtoaa vielä raskaan maratoninkin jälkeen koska päällimmäisenä on mielessä se,että pystyin siihen.  Ei siis yhtään pöllömpi laji jos 43 kilometrin jälkeen jalkojen ollessa rakkuloilla,kynnet irtoamaisillaan ja vatsan ollessa totaalisen hurrikaanin vallassa vielä jaksaa ottaa kuvan ja hymyillä.


Juoksussa lajina kiehtoo myös sen hyvä yhteishenki. Kuvat joita muunmuassa Instagramissa pyörii,joissa kaverukset ovat juoksemassa ja nappaavat matkalla selfieitä hymyillen. En ole vielä tainnut törmätä kuvaan jossa juoksija itkisi tai olisii muuten pettyneen olonen. Onko niin,että niitä kuvia ei julkaista tai silloin ei oteta kuvaa? Ollaanko silloin juoksijana niin pettyneitä,ettei siitä hihkaista kenellekään ja kuopasta kaivaudutaan ylös kun pölyt on laskeutuneet ja uudet kisat tarpeeksi lähellä, jotta voisi niissä onnistua? Itse jätän kuvat ottamatta niiltä lenkeiltä kun sarvi otsassa on jo ennen lenkkiä iso ja huonon lenkin jälkeen vielä isompi. Silloin ei hymy irtoa. Syytän lähinnä kaikkia maasta taivaisiin (koska onhan se jonkun muun vika,etten ollut venytellyt edellisen lenkin jälkeen ja jalat on syystäkin jumissa) ja toivon parempaa lenkkiä seuraavana päivänä.

Tämä on ehkä se suurin syy miksi kaikista luodaan se illuusio,että aina jaksetaan juosta pitkiä lenkkejä ja juoksu kulkee suurin piirtein aina hyvin. Koska niitä huonon lenkin kuvia ei oteta tai julkaista. Seuraan Instagramissa useita satoja juoksuaiheisia sivustoja tai juoksusta innostuneita henkilöitä ja täytyy myöntää,että monesti mietin miten innokkaita ihmiset on juoksemaan ja siksi raahaudun itsekin lenkille koska tiedän miten älyttömän hyvän fiiliksen siitä saa. :)

Miksi te otatte kuvia lenkillä/treenatessa? Saatteko te motivaatiota toisten treenikuvista?

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Mä en ole ikinä ottanut itsestäni kuvaa ennen, kesken taikka lenkin jälkeen enkä oikeen ymmärrä miksi mun edes pitäis niin tehdä. Mä lenkkeilen itseni takia, en muiden. Kuvia on otettu ennen, kesken, jälkeen maratonin mut nekin on muut ottneet ja olen mä muutaman pistänyt someenkin. Se on mun mielestä semmoinen saavutus että siitä pitää leuhkia. Tavallisista lenkeistä en isommin leuhki. Kyllä sitä kaikki tietää että toi treenaa jos se kerta jaksaa juosta maratonin ja näkyyhän se ulkoisestikkin ettei ihan vaan sohvalla viihdy :) Puhelin on lenkillä aina mukana musiikin takia mut sitä en kotelosta pois ota lenkin aikana, edes vaikka se soi. Lenkillä ollaan lenkillä ja muuta touhutaan sen jälkeen sit. Mun motivaatio ei suuremmin toisten lenkkikuvista nouse kun aattelen että tolla nyt on katkonainen lenkki kun pitää pysähtyä kuvaamaan. Tälleen mä aattelen, vähän vanhanaikaisesti ehkä mut mieli on parempi kun on takana tehokas lenkki ilman kuvailutaukoja :)

    VastaaPoista
  2. Some on tainnut muuttaa ihmisten sosiaalisuutta niin paljon. En tiedä onko se liian paljon vai ihan ok, mutta otetaan kuvia itsestämme tekemässä asioita, kun nykyään harvemmin tulee soitettua kellekään "hei mä oon muuten nyt tekemässä sitä ja tätä". Toisaalta, ei ennen vanhaan kukaan edes kuvitellut soittavansa jollekin "moi, mä lähen nyt lenkille"..

    Mut ennen vanhaan oltiin livenä sosiaalisia ja uskon, että nykyaikana tosi moni on jopa yksinäinen, vaikka ympärillä on sosiaalinen media. Sitten otetaan niitä selfieitä ja treenikuvia ja vaikka mitä, jotta voidaan kuulua johonkin rinkulaan. "Jos en postaa kuvaa tästä, olenko olemassa?"

    Kyl muiden treenikuvista mun mielestä saa motivaatiota. Ehkä sekin on yksi syy ottaa niitä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä mä ainakin saan motivaatiota muiden juoksukuvista! Ja koska kotona ei jakseta enää kuunnella mun hehkutuksia treeneistä ja enkoista, niin on ihan mahtavaa, että instagramissa ja facessa saa tsemppiviestejä ja vertaistukea! :) Ja mä postaan kyllä myös huonoista lenkeistä ja epäonnistumisesta...

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe