Elämää selkäkipuisena

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2015


Loma lähestyy mutta fiilis reissusta ei tällä hetkellä ole kovin odottava,sillä selkäni on sanonut sopimuksensa irti.  Selkäkipuisena en kovin innolla odota 12 h lentoa. Se mikä tässä on vielä hyvä puoli, että matkaan lähdetään sunnuntaina ja nyt on vasta keskiviikko. On vielä siis monta päivää aika tehdä kikkakolmosia selän suhteen. Lääkärissäkin kävin hakemassa lisää droppia koska muutahan sille ei tehdä. Mulla on notkoselkä,jota voisi sukuviaksikin sanoa koska useammalla sukulaisellani on selän kanssa ongelmia ja kaikilla heillä on notkoselkä. Keskivartalotreeni on tärkeää ja ehkä tämä tuli taas hyvään saumaan muistuttamaan,että pitää tosiaan treenata keskivartaloa eikä vain miettiä treenaamista. Alaselässä todettiin myös pientä fasettilukon tynkää oikealla puolella. Jos taas ottaisi neuvosta vaarin ja juoksun lisäksi muistaisi tehdä sekä selälle että vatsalle jotain. Ei ruoto pysy pystyssä ellei sille mitään tee.  Onneksi voin käydä lyhyillä kävelyillä kivun sallimissa rajoissa ja yrittää venytellä pakaroita auki jumista.  Todennäköisesti suurin syy selän jumiutumiseen on juurikin liiikkumattomuus. Parin viimeisen viikon aikana olen ehtinyt hyvin vähän juoksemaan ja tässä lopputulos. Tekemättömyys on ihan yhtä  huono juttu kuin se, että liikkuu liikaa. Kroppa ei tykkää.

Selkäongelmat alkoivat minulla vasta lasten saannin aikana. Kummatkin raskaudet meni sairaslomaillessa selkäkivun takia. Esikoisen syntymän (sektion ) jälkeen selkäkipu jäi heti pois mutta kuopuksesta (alatiesynntys) selkäkipu jäi moneksi kuukaudeksi. Sen jälkeen onkin kerran vuodessa ollut selkäkipuepisodi. Kipua on pystynyt lievittämään kotikonstein mutta lihasrelaksanteilla vasta kipu on saatu häädettyä. Lääkkeitä en tietenkään ylimääräisiä haluaisi popsia mutta mieluummin haluan paremman olon kuin kärsiä kivuista.

Loppu viikko meneekin siis kotona ruotoa parannellen. Mitäs teidän viikkoon kuuluu? :)

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe