Vaarojen maraton

13 lokakuuta

Kuva MariH
Juoksen oikeastaan aina poluilla ja hiekkateillä, joten maratonin juokseminen kovalla asvaltilla oli varmaan aika sokki mun jaloille. Sen kyllä huomasinkin jaloista sillä esimerkki oikeaa lonkkaa särki maratonin aikana hullunlailla. Sellaista kipua ei ole treenilenkeillä ollut koskaan.  Siksi innostuinkin polkujuoksumaratonista taikka puolimaratonikin kävisi. Olisi taas niin erilainen kisa kokeiltavaksi ja olisi varmasti enemmän mun mieleen. Vaarojen maraton kisattiin vähän aikaa sitten ja siitä se innostu sitten pompsahti. Äimistelin upeita maisemia  juoksijoile suunnatuilla Facebook-sivuilla, joita joku juoksija oli ehtinyt nappailemaan. Moni kertoi reitin olevan raskas varsinkin loppu matkasta mutta silti mulle tuli fiilis,että tuo on päästävä itse kokemaan. Hieman sain jo tuota toisatkin puoliskoa lämmitettyä ajatuksella ja yllätyin positiivisesta asenteesta, joten Koli here we come 2016!


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Vähän kuulostaa hauskalta :) Mäkin haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polkujuoksu on niin hauskaa,ettei miksipä ei sitä lähtisi ihan kisoihinkin kokeilemaan ja onhan tuolla Vaarojen maratonilla myös retki vaihtoehto, jolloin voi patikoida 43 kilometrin matkan.

      Poista

Like us on Facebook

Subscribe