Mun ihan normipäivä

20 syyskuuta

kuva
Kerron teille meidän perheen arkipäivästä. Lapsettoman ja lapsiperheen arki eroavat toisistaan ja varsinkin eläessä ruuhkavuosia on koti aina kaaoksessa. Joku kaipaa sua koko ajan johonkin mikä on ollut itselle aika kova pala sulatettavaksi. Oma aika päivässä on kuluu töissä ja kotona tehdessä ruokaa/siivotessa. Se täytyy sanoa,että arkipäivät lasten kanssa sujuu todella nopeaan ja harvemmin on tekemisen puutetta. Pitemmittä puheitta tervetuloa mukaan arkipäivääni:)

Herään aamulla ensimmäisenä kellon soidessa 6.10 ja samalla koiramme Claudia pompahtaa peritään ylös seuraten eteiseen mun mennessä vessaan. Kymmenessä minuutissa olen meikannut,pessyt hampaat,laittanut korut sekä hiukset kuntoon. Sitten herätän miehen, että on sen vuoro mennä suihkuun ja hänen noustuaan sängystä pääsen pelaamaan sängyn ja avaan verhot. Tässä kohtaa koirat saa ruuat koska niiden riehuminen alkaa käydä hermoille. Sitten käyn herättämässä kuopuksen ja avaan verhot häneltä. Nyt kun aamuisin alkaa olla pimeää niin ei verhojen avaaminen paljon auta kuopuksen herättämisessä. :D Samalla kun haen potan vessasta niin päästän koirat pihalle. Kuopus potalle ja etsin sillä aikaa hänelle vaatteet hoitoon. Puen hänet ja tyhjennän potan, jonka jälkeen mennään herättämään esikoinen. Esikoinen herää nopeasti ja päästään ilman suurempia draamoja alas.  Kello näyttää 6.45 ja voi alkaa pukemaan ulkovaatteet päälle. Paitsi,että lasten hampaat pitää vielä harjata ja tytön hiukset harjata.  Pusu miehelle ja menoksi. Vihdoinkin pihalla ja kello on 6.55.

Jätän lapset matkalla töihin hoitoon perhepäivähoitajalle ja soitan miehelle. Tämä on useimmiten päivän ainoa hetkeä kun saadaan puhua hetken rauhassa. Vaihdellaan ihan peruskuulumisua niin oudolta kun se kuulostakaan mutta kotona on aina niin hektistä ja iltaisin kumpikin haluaa vain nukkumaan.  Kellon ollessa 7.30 kurvasin työpaikan parkkipaikalle. Sisälle mentäessä sanon huomenta yhdelle sun toiselle. Onpas porukkaa liikkeellä tähän aikaan aamusta. Hississä kuudenteen kerrokseen on pitkä matka ja hyvin hiljaista vaikka olisi muitakin kuin minä kyydissä. Työpisteelle tullessa alkaa taas huomenta-rumba ja koneen avaus. Samalla haen kupposen kahvia ja vaihdan kuulumisia vierustoverin kanssa. Kahdeksalta aukeaa puhelin, joten sitä ennen on hyvä tehdä työjuttuja,joita haluaa tehdä rauhassa ilman keskeytyksiä.  Työjojoni saa sydämen hakkaamaan,miten se onkin noin täynnä punaisia töitä eli kiireellisiä. 9.30 käydään porukalla kahvitauolla ja vaihdellaan kuulumisia. Seuraava päivän kohokohta onkin lounas klo 12, jonka jälkeen työnteko on yhtä tuskaa. Vatsa täynnä hyvää ruokaa. Koitan hetken seistä (onni on säädettävät pöydät) mutta jalkoja särkee sen verran, etten pitkään pysty seisomaan.  Kellon ollessa puoli kolme on taas kahvitauon paikka. Vaihdellaan vielä viimeiset kuulumiset ennen työpäivän päättymistä. Sinnittelen töissä puoli neljään asti josta lähden hakemaan lapsia kotiin.

kuva

Kotona alkaa taas semmonen rumba,että oksat pois. Koirat haluaa ruokaa (pääsevät ruuan jälkeen ulos) ,lapsilla on jano ja itse haluaa vain vaihtaa rennot vaatteet päälle. Kun kaikki on saatu tyytyväiseksi alan tekemään ruokaa ja samalla tulee täytetettyä tiskikone ja pyykinpesukone. Ruokailun jälkeen lapset touhuavat omiaan kunnes mennään hetkeksi pihalle. Pakko saada raitista ilmaa!  Koirat on innoissaan tennispalloista ja niitä saakin heitellä jatkuvalla syötöllä. Lapset leikkivät (kerrankin hetken ilman tappeluita), joten saan istutettua pari kasvia. Sisälle tultaessa työnnän pyykit kuivuriin ja imuroin suurimmat hiekat ja koirankarvat pois. Kello onkin jo puoli kahdeksan ja on iltapalan aika. Mies on tänään koulussa ja tulee vasta kahdeksan aikaan kotiin.  Kuopus on siihen mennessä syönyt jo iltapalan ja mennyt nukkumaan. Esikoinen vielä hengailee meidän sängyssä. Käyn ruokkimassa vielä kanat ennen kuin voin lysähtää sängylle ja harkita nukkumaan menoa. Mies tulee kotiin ja saattaa esikoisen sänkyyn. Itse menen nukkumaan ja mies jää syömään iltapalaa. Kello on vasta yhdeksän mutta ei jaksa enää tehdä mitään.

 Millainen on teidän normipäivä?

 

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Huh, ei sun päivistä ainakaan vauhtia puutu eikä tylsyydestä voi valittaa! :) Kiva, kun kirjoitit, on hauska lukea millaista muiden arki on! :)

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe