Polkujuoksua ihan uusilla reiteillä.

10 elokuuta





Olen niin tyytäväinen itseeni, että uskalsin eilen aamulla lähteä juoksemaan uusille poluille ihan vieraiden ihmisten kanssa. Jännitti niin paljon, että lähtösyke oli varmaan 120. Tiesin kuinka pitkän matkan porukan oli tarkoitus juosta ja olin jo valmiiksi suunnitellut jääväni porukasta heti kun tuntuu siltä, että kunto loppuu. Porukan 50 kilometrin suunnitelma oli alkujaankin mulle ihan liikaa ja pelkkää toiveajattelua. Porukkaan oli matkalta tulossa yksi mies lisää ja se tuli olemaan myös mun etappi, tosin lopetus sellainen. En tiennyt tarkkaan kuinka pitkä matka tuolle etapille oli mutta jotain 16 kilometrin kieppeillä suunnilleen.

Ilma oli mitä upein jo heti aamusta ja hiekkatie osuuksilla oli paahtavan kuumaa. Metsässä taas ihanan viileää. Matkalla bongattiin sekä ensimmäinen kyykäärme kuin haukkakin. Mustikoita syötiin suoraan puskista ja taukoja pidettiin tasasin väliajoin. Vaikka vauhti taisi olla siinä 6,6km /h niin olin kyllä ihan puhki vaikka matkaa ei loppupeleissä tullut mittariin kuin vähän päälle 13. Toki onhan se ihan erilaista juosta pitkin kallioita ja polkuja joissa on kivikkoa ja juuria. Jatkuvasti saa katsoa mihin astuu ettei kaadu ja toinen mitä saa varoa on oksat. Varomattomasti kun poluilla juoksee niin voi saada muutamatkin oksat naamalle. 

Matkalle lähdtetiin Raision ABC:ltä ja matka jatkui kohti Ruskoa Maskun kautta. 

Matkan varrella käytiin Maskun näköalapaikalla sekä nähtiin hiidenkirnu. En ole tainnut koskaan nähdä sellasta livenä.  Vaikka nämä viisi miestä olivat mulle täysin vieraita ihmisiä niin olin yllättynyt miten hyvin minut otettiin porukkaan vaikka taisin ollakin vain hidasteena. Sillä vauhti hyytyi minulla lopussa ja vähän väliä oli otettava muutama kävelyaskel, ettää sai sykkeet alas. Muulle porukalle alku taisi olla vain lastenleikkiä.  Jokatapauksessa oli mielenkiintoista juosta uusilla poluilla ja tutustua uusiin ihmisiin.  :)


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tuttuja maisemia :) lasten kanssa ollaan tuolla "patikoitu". varmasti ihan huippua tuollaisissa maisemissa lenkkeillä, ja raskasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusilla reiteillä juokseminen on aina hauskempaa kuin tallata samoja polkuja.:)

      Poista

Like us on Facebook

Subscribe