Joskus elämä on aikamoista selviytymistä

perjantaina, huhtikuuta 03, 2015

kuva
Tämän viikon aikana meidän perheessä on ollut hyvin väsynyttä sakkia.Työviikkokin oli vai nelipäiväinen joten luulisi,että olisi vähemmän väsynyt lyhyemmästä työviikosta. Mieheni on nukkunut "päikkäreitä" töiden jälkeen ja ollaan menty jo yhdeksän maissa nukkumaan iltaisin. Lapsetkin on olleet hoitopäivän jälkeen väsyneempiä kuin yleensä ja ovat simahtaneet sänkyihinsä kiltisti. Eilen ja tänään on ollut vieraita joten lapset ovat vetäneet kyllä sellasta showta,että nukahtivat heti kun menivät sänkyyn. Harvemmin noin nopeasti nukahtavat.

Jotkut viikot tuntuvat katastrofaalisilta jo heti alkuviikosta ja tämä viikko on ollut sellainen. Suunniteltua ohjelmaa ei ole ollut mutta muuten to do-listat on olleet pitkiä. Kuten arvata saattaa niin kovin paljon en niiltä listoilta ole saanut tehtyä. Univelkaa on kurottu kiinni joten iltaisin ei ole jaksanut avata koulukirjoja vaikka syytä olisi. Viime tunnilla käydyt asiat tuntuu ihan heprealta joten pitää yrittää paneutua niihin kunnolla. Sain sentään itsestä sen verran irti, että kävin juoksemassa parikin kertaa tällä viikolla. Viikonlopun aikana olisi tarkoitus vielä käydä tarpomassa yksi lenkki lisää ellei flunssa pahene. Nessu meinaan vuotaa taas siihen malliin ja olen saanut niistää taukoomatta.  To do-lista on siis yhtä pitkä kuin alkuviikostakin. Pitäisi priorisoida hommat ja aloittaa vaan listan purkaminen. Tällöin iskee se tunne,ettei tiedä mikä asioista olisi se tärkein vaan kaikki asiat on tärkeitä.  Mä pyrin siihen,ettei asioita kertyisi paljon koska sitten niiden tekeminen aina vaan pitkittyy.  Tämä olisi ehkä sellainen asia jota kehittäisin itsessäni jos joku kysyisi mitä muuttaisin itsessäni.

Tämä viikko on ollut siltäkin osin erilainen, että mä olen ollut se joka on käynyt katsomassa herääviä lapsia öisin. Mies on meistä se herkkäunisempi ja hän käy monesti öisin katsomassa Samppaa ilman,että mä olen kuullut mitään. Tällä viikolla mies on nukkunut kuin tukki ja mä olen heräillyt. Työpäivät on mennyt zombie-olotilassa mutta toivon mukaan nyt pääsiäispyhinä on aikaa nukkua velkoja pois. Nyt kun kirjoitin tätä pätkää tajusin miksi mä olen ollut väsynyt tällä viikolla.  Noitten muitten väsymykseen ei kyllä ole syytä tiedossa. :D

Miten teidän viikko on sujunut? :)

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe