Sometimes shit has to happen before you know what a diamonds you have

08 tammikuuta



Ensimmäistä lasta odottaa kuin kuuta nousevaa. Seuraavan kanssa jo tiedät mitä odottaa ja odotat lähinnä lapsen syntymistä. Odotinko kuitenkaan synnytyksen jälkeistä olotilaa? Kaksi pientä lasta,armoton univelka ja kasa läskiä. Elämä ei tuntunut kovin hehkeältä vaikka olin kahden ihanan lapsen ympäröimänä ja mies tukena.

*Postaus sisältää vain ja ainostaan minun mielipiteitäni.En häveksy muiden tapoja toimia joten ethän sinäkään minun.*

Olisin mieluiten nukkunut viikon putkeen kun valvonut vasta-syntyneen kanssa useamman kuukauden. Meidän pikkuinen peikonpoikanen oli sitä mieltä, että hän ei suostu nukkumaan missään muualla kuin sohvalla minun vieressäni. Nukuin siis ensimmäiset pari kuukautta sohvalla kera vauvan ja dalmatialaisen. Selkä oli joka päivä niin jumissa,että en olisi edes saanut laskettua vauvaa pinnasänkyyn jos se olisi siellä suostunut nukkumaan. (Selkä ja pakarat menivät jumiin synnytyksessä ja vaiva vain paheni ajan kuluessa) Yritettiin ihan oikeasti kaikkemme. Nukutettiin meidän sängyssä, hänen pinnasängyssä, valot päällä sekä pimeässä, ilman koiria sekä koirien kanssa samassa huoneessa, pinnasänky meidän sängyssä vieressä, että kaukana. Koitettiin siirtää nukahdettuaan syliin omaan sänkyyn ja huuto alkoi heti. Yritin imettää mutta saatuaan sairaalassa ensimmäisestä hetkestä lähtien pullomaitoa ei imetyksestä tullut mitään. Pullomaito aiheutti vatsanväänteitä. Annettiin Cuplatonia ym vatsanväänteisiin tarkoitettuja tuotteita. Koitin eri pullomaitoja ja rintamaitoanikin. Loppui oikeasti ideat ja siksi päädyttiin nukkumaan sohvalla koska silloin sain unta edes tunnin putkeen.

Äiti on vähän väsynyt.
Väsymys alkoi olla sitä luokkaa,että ei muistanut asioita,vitutti, itketti, kroppaa särki ja suoraan sanottuna en nähnyt auringon paistavan meidän risukasaan. Vauvan itku sai hermostumaan. Ajattelin ettei se voi taas itkeä. Mitä mä teen väärin? Välillä pahoina hetkinä olisi ollut helpottavaa vaan päästä hetkeksi pois,mutta jopa oma äitini vähätteli väsymystäni. Yritin jopa kerran mennä vanhempieni luokse ilman muuta perhettä, että saisin nukkua mutta  ei tullut kuulonkaan. Äiti halusi lapset mukaan. Se siitä nukkumisesta univelkoja pois.

Joskus itkevän lapsen saaminen uneen venyi kahteen asti yöhön. En olisi ikinä pystynyt tähän ilman mieheni tukea. Hän kuitenkin kävi töissä koko ajan eli ei pitänyt yhtään isyyslomaa siinä vaiheessa vaan vasta vauvan ollessa about 8kk. (Jäi silloin vanhempainvapaalle ja oli lasten kanssa 2,5kk kotona)  Mieheni vietti alkuillan vauvan kanssa minun mennessä kuuden-seitsemän aikoihin nukkumaan iltaisin. Heräsin siinä yhdentoista aikoihin mieheni halutessa nukkumaan. Nämä olivat useimmiten mun yöunet ensimmäisten kuukausien aikana.

Elämäni valopilkku oli treenaaminen. Se,että pääsi pois kotoota urheilemaan.  Treenaaminen auttoi jaksamaan. Toki treenaaminen aiheutti väsymystä itsessään mutta olin energisempi. Lyhyet yöunet ei tuntuneet enää niin pahalta. Juoksemisesta tuli mulle pääsytie omaan aikaan ja juostessa sai nollattua päätä.

Mä rakastuin juoksemiseen!
Koin samanlaisia väsymyksen tunteita esikoisen syntymän jälkeenkin mutta silloin tilanne oli muuten ihan erilainen. Silloin opiskelin,kävin töissä ja rempattiin asuntoa joka oltiin ostettu. Tuntui,että piti revetä joka paikkaan saamatta oikein mitään järkevää aikaiseksi missään. Esikoisen aikaan myös yksi ystävistäni sai esikoisen jonka kanssa oli kivaa vaihdella kuulumisia ja käydä vähän kirppiksiä kiertelemässä. Pääsi ns. tuulettumaan välillä.

Koen,että mun oli läpikäytävä nämäkin vuodet elämästäni vaikka ne ei ehkä ole niitä mukavimpia muistoja. Lapset ovat itsessään toki ihania muistoja näistä väsyneistä vuosista mutta se olotila joka on synnytyksen jälkeen kuin zombie elokuvasta ei houkuta. Kaikesta oppii ja kaikki on koettava oppiakseen vielä paremmaksi. Mä opin,että mulla on mies joka on aina tukena ja turvana. Mulla on tukiverkosto josta saa apua (vaikkakin aikataulujen yhteensovittaminen työssäkyvien kanssa ei aina ole helpoimmasta päästä). Neuvolastakin saa apua kun uskaltaa avata suunsa!

Rakastan lapsiani ja he ovat olleet jokaisen valvotun yön arvoisia. Tänä päivänä vauvani on 1 v 2kk ja mitä aurinkoisin pikku mies. Heräilee öisin edelleen mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan. Viime yönä oli herännyt vain kerran. Luksusta! :)

Kesällä 2014 ihmeteltiin Tivolin laitteita.


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Uusi lukija täällä ilmottautuu :)

    Itse hurahdin juoksuun ensimmäisen lapsen jälkeen ja jatkoin toisen jälkeen, mutta olen vasta alkumetreillä.
    Täällä "uusi elämä" yritys xxx menossa ja toivotaan, että olisi pysyvät tulokset ja muutokset :D

    Jään seurailemaan kirjoituksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet lukijat piristävät aina mieltä.Toivottavasti viihdyt blogini parissa ja tsemppiä sulle psysyvien tuloksien saavuttamiseksi! :)

      Poista

Like us on Facebook

Subscribe