Mitä tänään syötäisiin?

27 tammikuuta

Lähes jokapäiväinen ongelmatilanne.Mitä tänään syötäisiin? Joskus vain tulee stoppi ihan kaikkeen ruokaan ja on vaikea keksiä mitään syömiseksi kelpaavaa. Onko muiden perheessä samaa ongelmaa vai onko tämä vain meidän perheen ongelma? Selaan monesti ruokablogeja etsien taivaallisen hyviä reseptejä todeten,että "tota ei voi tehdä kun puuttuu sitä ja tätä". Aina voi tehdä reseptiä soveltaen mutta jos puuttuu ne tärkeät ainesosat niin en lähde edes yrittämään. 

Tacosalaattia.

Olen monesti päättänyt,että teen viikon ruokalistan valmiiksi jolloin ei tarvitse käydä kuin kaupassa ja ostaa tarvittavat ainekset. Eilen väkersin taas ruokalistaa vol 1100 miettien mitä haluamme syödä. Tällä kertaa ajatukseni lähtivät harhailemaan luomuruuan perään ja ajauduin Turun seudun luomukassin sivuille. Olen aiemminkin heidän sivuillaan vieraillut mutta tällä kertaa lähti tilaus.  Tilaukseen lähti aika perusraaka-aineita koska koen,että niistä on helpompi kokeilla. Kovasti kyllä havittelin erilaisia papuja mutta vielä ne jäivät sinne verkkokauppaan.  Tulevalla viikolla tullaan syömään enemmän keittoja kun normaalisti.:)

Haluan syödä mahdollisimman terveellisesti ja pyrkiä suosimaan luomua yhä enemmän.  Ajellessani viime viikolla kotiin töistä tajusin,että ihan meidän työmatkan varrella on  pieni leipomo ja luomupuoti josta saa lähituottajien tuotteita. Kodimme läheltä löytyy toinenkin luomupuoti nimeltä Kaarlejoen luomumyymälä. Niin hassulta kuin kuulostaakin niin en ole käynyt näissä yhdessäkään vaikka ne ovat ihan lähellä. Tästä lähti sitten ajatus liikkeelle,että luomua sen olla pitää. Ei toki kaikki tuotteet mutta jos nyt alkuun edes osan tuotteista saisi korvattua luomutuotteilla.

 Kertokaa mulle teidän lempiruokia.:)

Jauhelihakasvissötkötys + tattarinäkkäriä.


You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe