Viikkotreenit

perjantaina, joulukuuta 05, 2014


Sairastelu vei tältä viikolta pari hyvää lenkkipäivää mutta en anna sen häiritä koska olen sitävastoin käynyt ahkeraan salilla. Viikon sisällä jo neljä kertaa. Vois melkein sanoa,että olen innostunut salilla käymisestä uudestaan.  En tiedä miten saisin salimotivaation pysymään jatkuvana. Kyllästyn salilla käymiseen aika nopeasti. AINA! Miten te muut jaksatte käydä siellä päivästä toisee,viikosta toisee, kuukaudesta toiseen ja vielä vuodesta toiseen? Mikä teitä motivoi? Kertokaa mulle vinkkejä.


Salikäyntini tällä viikolla on rajoittanut työpaikan lähistöllä olevaan saliin mikä on pieni mutta kompakti.Sieltä löytyy kaikki tarvittava. Töihintulo päivänä olen käynyt tekemässä rinta,selkä,hauis,ojentaja treenin ja lähtöpäivänä jalat ja vatsat.Kuulostaa kuin olisin täällä töissä pitkäänkin mutta siis vai vuorokauden olen.:)

Olen uskaltanut rikkoa tuolla pikku salilla rajojani painojen suhteen ja kokeillut muitta mutkitta isompiakin silläkin uhalla, että jaksan tehdä kaksi toistoa.:D Kukaanhan ei ole näkemässä jos kiikutan painot takaisin ja otankin ne kilon pienemmät. Huomasin mm. ,että hauistreeniin voin hyvin ottaa isommat kuin millä olen Elixiassa tehnyt.  :)

Viikonloppuna yritän ehtiä juoksemaan. Pari viikkoa onkin jo hurahtanut ilman lenkin lenkkiä ja nyt olisi tarve päästä kirmaamaan pitkin hiekkateitä.  Juoksusta tulee vain niin hyvä fiilis mikä on mulla ainakin ihan erilainen kuin se hyvä fiilis joka salin jälkeen tulee. I love it!


Aamulla kun menee 6.30 salille niin ulkonäöllisesti ei ehkä ole parhaimmillaan.:D
Täytyy taas kerran todeta, että kyllä vain salilla käyminen ilmaiseksi on työpaikalta älyttömän hyvä etu ja vieläpä työaikana. Kun on tämmöinen hullu aamuvirkku niin kuin mä niin nousin ennen 6.30 ja läksin salille. Kello oli vasta 8.00 herättämässä mutta enhän mä olisi millään jaksanut niin kauan nukkua saati maata sängyssä. Nyt on hyvä olo ja hyvä jatkaa päivää kun on treenit tehty.

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe