Arjen luksusta

12 joulukuuta

Pääsin tänään rentoutumaan ja nauttimaan omasta ajasta kosmetologin hoiviin. Kauneussalonki Serenity sijaitsee Raisiossa ja kyseisen paikan löysin Grouponin kautta koska heillä oli siellä hyvinkin houkutteleva tarjous.  Tarjous osui juuri oikeaan aikaan sillä olin jo muutaman viikon ajan suunnitellut varaavani aikaa kasvohoitoon.




Kosmetologi Susanna teki minulle tasapainottavan kasvohoidon koska sekaihoni hyötyisi siitä eniten.  Kylmempien ilmojen saavuttua Suomeen alkoi jokavuotiset iho-ongelmat. Naama kuivuu otsasta,nenänpielistä ja leuasta kun taas poskille ilmestyy couperosaa. Mustapäitä on nessu ja leuka täynnä. Näppyjä ilmestyy jo pelkän kaupan karkkihyllyn ohi kävellessä. :D

Alkupuhdistuksen jälkeen ja sain ihanan tuoksuisen kuorinnan.  Melkein nukahdin jo hoidon alkumetreillä kuorinnan aikana tehtyyn kasvohierontaan. IHANAA!!



Hieronnan ja höyrytyksen jälkeen pelkäsin kun  Susanna kertoi aloittavan ihonpuhdistuksen vaikka sitä nimenomaan halusin. Se on vain aina ollut ihan järkyttävää. Kuinka se on aina sattunut niin, että kyyneleet valuu pitkin poskia? Nyt ei sattunut YHTÄÄN.  Pistin kyllä merkille,että höyrytys kesti paljon pidempään kuin missään muualla jossa olen kasvohoidossa käynyt. Jospa ne mustapäät nyt oli helpompi poistaa.

Ihonpuhdistuksen jälkeen laitettiin seerumi ja naamio. Nenälle ja leukaan savinaamio ja muuhun osaan kasvoihin rauhoittava naamio (joka sekin tuoksui ihanalle ). 



Naamion jälkeen oli vuorossa vielä kasvo- ja decolteehieronta. Itse lahjakorttiin ei kuulunut kuin  kasvohoito mutta otin lisämaksusta kulmien muotoilun ja värjäyksen. Sainpahan nekin taas siistimmän näköisiksi.

Tämä jos jokin oli taas niin upea hengähdystauko arjen keskellä. Kasvohoidon aikana mulla ei pyörinyt mielessä mitään. Kerrankin. Mä koin olevani rentoutunut hoidon jälkeen ja oli ihanaa mennä kotiin päikkäreille.  Olen yrittänyt välttää päikkäreiden nukkumista mutta tänään vetäsin 1,5h unta palloon koira kainalossa. :D



You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe