Keho tehotarkkailussa

tiistaina, marraskuuta 25, 2014

 Oletteko koskaan miettineet kuinka paljon tietoa me saadaan omasta kehosta nykyajan tekniikoilla ja sovelluksilla? Kuka enää tarvitsee lääkäriä kun on älypuhelimet? Nykypäivän langattomalla lääketieteen avulla saadaan selville jo yhtä sun toista tavoistamme ja kehostamme. 




Kaikkien uusien menetelmien avulla saamme terveydenhoidon omiin käsiimme. Me voimme itse seurata omia arvojamme mm. verenpaine - tai verensokerimittarilla.  Jos niissä näkyy hälyttäviä arvoja kerta toisensa jälkeen on syytä huolestua ja mennä lääkärin puheille. Näihin arvoihin voimme kuitenkin vaikuttaa liikunnalla ja elintavoilla. Muuttamalla ruokailut säännöllisiksi ja terveellisiksi saadaan verensokeriarvot viitearvojen sisälle (ellei insuliinihormooni tuotannossa ole ongelmaa).  Säännöllinen liikkuminen laskee sekä ylä- että alapainetta jopa neljä yksikköä eli lähes saman verran kuin yksi verenpainelääke.  Liikkumalla ja syömällä ravintosuositusten mukaan saadaan lievästi kohonnut verenpaine pidettyä kurissa eikä verenpainelääkettä välttämättä edes tarvita. Itse seurantaa voi siis tehdä kotona ja tarvittaessa kääntyä lääkärin tai sairaanhoitajan puoleen jos ilmenee lukemia jotka huolestuttavat elintapojen muutoksesta huolimatta.

Onko kaikki tieto mitä saamme selville sitten tarpeellista? Mielestäni on jos se edistää omaa hyvinvointia ja jos tiedon avulla saan enemmän hyötyä treeneistä. Millaisia mittareita sitten löytyy?

Sykemittari on oiva apuväline harjoittelussa. Harjoituksen aikana syke kertoo hyvin luotettavasti henkilökohtaisesta suoritustehosta tai kuormituksesta. Ei niinkään absoluuttisina lukuina vaan suhteutettuna omiin sykearvoihisi jonka vuoksi on tärkeää tietää oma lepo- ja maksimisyke.

Urheilukellolla voit mitata laajemmin asioita treenien aikana kuten sykettä, matkaa,aikaa, kalorikulutuksen, reittiä ja uusin kello kertoo myös palautumiseen tarvittavan ajan. Tarvitsetko hienon kellon kertomaan kuinka kauan pitää palautua? Eikö enää tarvitse kuunnella omaa kehoa?

Aktiivisuusranneke seuraa sykkeitä, kaloreita, unta ja edistymistä. Kukapa ei haluaisi aktiivuusranneketta? Se kannustaa pysymään liikkeellä ja antaa sinulle tavoitteita jotka pystyt saavuttamaan. Hienoa eikö vain? Uskon, että aktiivisuusrannekkeella saa liikunnan ilon kipinän aikaiseksi jos yhtään on kilpailuhenkinen. Kaverin kanssa haasteen heittäminen, että 10 000 askelta on saatava päivässä niin johan lähtee tossut useasti lenkille. :) 

Omaa unta voi seurata sekä älypuhelimeen ladattavalla sovelluksella tai aktiivisuusrannekkeella. Unen seuraaminen kannattaa jos huomaat aina herääväsi väsyneenä vaikka luulet nukkuneesi paljon. Sovelluksen avulla näet kuinka pitkään olet ollut syvässä unessa ja kuinka pitkään todellisuudessa olet nukkunut. Jos univaikeudet toistuvat tiettyinä päivinä tai tiettyjen asioiden tekemisen jälkeen on varmaan syytä tehdä asioihin muutos jotta nukkuisit paremmin.  Esimerkiksi bile illan jälkeen nukutaan useimmiten huonosti vaikka itsestä tuntuu, että sammuinhan mä heti kun pääsin sänkyyn mutta syvässä unessa ei välttämättä oltu yhtään. 

Ihan perinteinen henkilövaakakin kertoo nykyään paljon muutakin kuin painon. Vaa'an näytölle ilmaantuu neste-, rasva-, luu- ja lihaspaino. Painoindeksin voi tarkastaa vaa'alle eikä tarvitse laskea itse mitään. Hulppeeta. Ei tarvitse enää mennä kehonkoostumusmittaukseen kuntosalille kun se voi tehdä kotonakin.  Hienoimpien vaakojen ominaisuuksiin kuuluu tietojen jakaminen internettiin esimerkiksi twitteriin. 

Erilaisten internet-palveluiden avulla voi testauttaa dna:nsa ja veriarvonsa. Löysin jopa Suomalaisen yrityksen nimeltä MDD- terveyden keskus jossa sai teetettyä vaikka mitä testejä itsestään hyvinvoinnin parantamiseksi. Osaan testeistä tarvitaan lääkärin lähete mutta osan sai teetettyä ilman lähetettäkin. MDD-terveyden keskuksessa tehdään mm. ruuansulatuksen, kilpirauhasen, muiden hormoonien, aineenvaihdunnan, borrelioosin, allergioiden,immunologian, geneettisisyyteen, terveyteen vaikuttavia ja ympäristöriskeihen liittyviä testejä. Testit tehdään joko verestä, hiuksesta,virtsasta tai ulosteesta.  Täältä pääset katsomaan tarkemmin jos olet kiinnostunut heidän testeistään.  Mikä parasta niin osasta tutkimuksista jopa KELA-korvausta.

Biohakkeriksi sanotaan ihmistä joka tutkii itseään erilaisin menetelmin eli hän hakkeroi omaa kehoaan. Biohakkerit ovat uteliaita omasta kehostaan. Osa haluaa luoda itsestään oman elämänsä superihmisen. He testaavat ja luovat itselleen paremmat ravintosuositukset mikäli yleiset eivät heille sovi. Biohakkeri myös suunnittelee treeninsä testaamalla ensin geeniperimänsä jonka jälkeen hän määrittelee millainen treeni sopii hänen lihastyypilleen.

Quantified Self & Biohacking Finland sivuilta löytyy tietoa mm. Suomessa järjestettävistä tapahtu mista koskien biohakkerointia. Mielenkiinnosta haluaisin itsekin osallistua tapahtumaan jossa puidaan oman kehon mittamista ja analysointia. Tämän sivun taustalta löytyy myös Suomen ehkä tunnetuin biohakkeri nimeltä Teemu Arina.
 
Mitä sovelluksia sinä käytät? Oletko saanut hyödyllistä vai tarpeetonta tietoa? Käytätkö saamaasi tietoa hyväksesi?



You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe