Päätöntä menoa Vauhtisammakon yöviestissä.

27 syyskuuta

Näin mainoksen Vauhtisammakoiden järjestämästä yöviestistä ja tasan hetken empisin ilmoittautumista ennen kuin painoin enteriä. Sinne se meni. Koko viikon mietin mikä minua perjantaina mahtaa odottaa koska yöviesti oli paljon kehuttu tapahtuma Vauhtisammakoiden juoksijoiden keskuudessa.

Perjantai koitti. Kävin vielä töiden jälkeen hankkimassa loput juoksukamat koska oli luvattu kylmää ilmaa ja vieläpä sadetta. Olin suunnitellut nukkuvani päikkärit ennen yöviestiin lähtöä mutta se jäi unelmaksi. Koko perheen voimin siivottiin kämppä ja sen jälkeen saikin syödä tuhdin iltapalan sekä valmistautua lähtöön.


Lähdin ajelemaan kohti Turkua ja mua jännitti ihan älyttömästi. ( Jos joku lukija ei vielä aiemmista teksteistä ole huomannut niin olen ihan hirmuinen jännittäjä ja stressaan monta viikkoa etukäteen tulevia juttuja. ) Myrsky oli aikamoinen ja mielessä kävi, että mahdanko päästä juoksun jälkeen kotiin. Melkein joka myrskyn aikana puu on kaatunut meille johtavalle tielle ja voin sanoa, että yöaikaan ei olisi kovin nättiä istua tienposkessa odottaessa palokuntaa raivaamaan tietä.  Pääsin kuitenkin hyvin kotiin tälläkin kertaa.  Vettä ei vielä satanut mutta kun parkkeerasin auton Kupittaan keilahallin pihalle ja kävelin katokselle muiden joukkoon, alkoi satamaan. Sitä vettä tulikin aikamoisella ryöpytyksellä.





Juoksijat oli jaettu jo valmiiksi joukkueisiin ja nyt piti löytää oma joukkue porukasta.  Mä kuuluin Joonan jokeltavat jopojuoksija-teamiin.  Viiden hengen teamin kanssa lähdettiin tekemään alkuverryttelyä. Vettä satoi ja koko ajan mielessä kelasin, että hei kuinka siistii juosta sateessa. En nimittäin koskaan lähtisi juoksemaan itsekseni tommosessa kaatosateessa.  Alkuverryttelen jälkeen lähti viesti liikkeelle. Jokainen juoksi vuorollaan 500 metrin pituisen madon.  Noin puolen tunnin välein joukkueen kapteenit pyydettiin kokoontumaan ja he saivat tehtävän jonka joukkue suoritti. Viesti kulki kuitenkin koko ajan joten välillä joutui yksinään juoksemaan useamman kierroksen ennen kuin joku joukkueen muista juoksijoista ehti tulla päästämään pois.  Tehtäviä oli laidasta laitaan. Suurin osa tosin rankkoja joiden jälkeen juoksuaskel painoi hyvinkin paljon.  Tehtävinä oli mm. sammakon etsintä Kupittaanpuistosta, farmarikävely kahvakuulun kanssa, kottikärrykävely 500m samalla tehden eri uintitekniikoita käsillä, kahvakuulan heittoa yms. Kahvakuulat ei tosiaan ollut mitään muutaman kilon puntteja vaan ihan kunnon kokoisia. Meidän joukkue heitteli 18 kilon kahvakuulaa ja voin kertoa, että tänään tuntuu käsissä.




Loppua kohden alkoi voimat hiipua ja vähän väliä oli huoltojoukkueen tuomista herkuista napsittava syötävää.  Tuli tunne, että pöytä jopa notkui kaikesta ruuasta ja esillä oli mm. vaahtkarkkeja (NAM!! ), banaania, rusinoita,pähkinöitä,leipää (taisi olla myös gluteenitonta), kurkkua,paistettua kananmunaa, huoltojoukon itse tekemää marja/hedelmämehua,urheilujuomaa... Lopussa yksi joukkuuen jäsenistä sai krampin jalkaan eikä pystynyt enää juoksemaan mutta sai onneksi suoritettua  viimeistä tehtävää. :)

Loppuun asti mentiin ja oli aika stopata sykemittari.  Joukkueemme ehti juosta 88 kertaa 500 metrin pituisen madon ja suorittaa kaikki tehtävät. Kaikki selvisi hengissä!






Kiitän Vauhtisammakkoa mielettömän hauskasta tapahtumasta. Useampi koirankusettaja varmaan ihmetteli mitä Kupittaanpuistossa tapahtuu kun ihmiset suhaa ees taas otsalamput päässä. :D Mä nautin joka hetkestä vaikka välillä oli tosi raskasta ja tuntui, että happi loppuu mutta hetken päästä pystyi taas jatkamaan. Mä en luovuttanut kertaakaan 500 metrin matkalla vaan juoksin joka ikisen kierroksen. Kiitokset myös meidän mahtavalle teamille. :)



You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe