Miksi viimeiset kilot on niin tiukassa?

24 kesäkuuta

Google antoi mielettömän paljon vastauksia hakuun " viimeiset kilot".  Ohjeita löytyy laidasta laitaan mutta perus kultainen keskilinja löytyy jokaisesta.

1. Juo vettä

2. Syö säännöllisesti

3. Tee ruuat itse

4. Liiku

Mitä vähemmän ylipainoa on, sitä hitaammin laihtuu joista viimeiset kilot ovat sitkeimmät. Tämä johtuu siitä, että laihdutuksen aikana energian kulutus vähenee koko ajan. Vaikka kevyempi ruokavalio jatkuu samanlaisena, kilot eivät enää putoakaan samaa vauhtia johtuen energiankulutuksen vähenemisestä. Jos tätä ei ota huomioon, ja siirtyy laihdutuksen jälkeen takaisin entisiin ruokailutottumuksiin, kilot tulevat auttamattomasti takaisin. Tämä viimeinen lause on minulle hyvinkin tuttu. Näin on käynyt useasti.   Tähän haluan myös muutosta. Haluan, että kilot pysyykin poissa. 

Mutta se miksi lähdin miettimään otsikon kysymystä johtuu siitä ettei minulla oikeasti ole kuin about 5 kiloa tavoitteeseen.  Olen vain koko ajan ollut huolestunut dieetin onnistumisesta mutta en ole miettinyt kuinka paljon olen jo pudottanut. Olen täälläkin monesti kertonut ( muistaakseni ), että suunnilleen 23 kiloa on jo lähtenyt.  Siinähän on jo paljon onnistumista ja pitäisi iloita jo tästä saavutuksesta. Moni ei pysty edes tuohon. Minä pystyin. :) Viimeiset viisi kiloa aion karistaa kesän aikana. Uskokaa tai älkää. En väitä, että onnistuisin siinä kuukauden aikana mutta jos edes elokuun loppuun mennessä olisin tavoitteessa. Se on kuitenkin realistinen tavoite.  :) 


You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe