7 viikko takana

18 toukokuuta

Nyt jo seitsemäs viikko. Pitäisikö ryhdistäytyä. :D Onneksi nyt on ohjeet joita voi noudattaa vään myöhemminkin jos ja kun nyt ei nappaa yhtään. Mikään.
 
Maanantaina käytiin taas perus ilta kävely koirien kanssa. Oli ihana ilma ja nähtiin niin hirviä kuin peurojakin.

Tiistaina jaksoin raahautua elixiaan poweriin. Treenifiilis löytyi heti kun sai tangon käteen ja pääsi isoilla painoilla treenaamaan. Niin kivaa ja ei olisi tullut lähdettyä ilman kaveria.

Keskiviikkona kävin hierojalla. Selkä oli koko aamun ollut kamalan kipeä joten hieronta tuli tarpeeseen. Olisin voinut nukahtaa hierontapöydälle niin ihanalta se tuntui vaikka välillä sattui mielettömästi.

Torstaina kävin velaShape vartalohoidossa ja tämän jälkeen kauneusillassa. Aamulla sentään käveltiin lasten kanssa parin kilsan verran naapuriin ja takas. Kuvassa laite jolla vartalohoitoa tehdään.


Perjantaina en liikkunut yhtään. Kävin ostoksilla ja puuhailin kaikkea muuta.

Lauantaina kulutin energiani pihaamme. Paljon erilaisia juttuja tuli tehtyä joiden tekemistä olen miettinyt jo pitkään. Mm. keväällä kaadetun koivun halot olivat edelleen pihalla.



Sunnuntaina kävin sentään kävelyllä. :) Leikkasin nurmikon ja jatkoin puutarhassa touhuamista. Kaloreita on kyllä tullut kulutettua vaikka herkuttelinkin pannukakulla.Nam!  Kaiken muun lomassa on ehtinyt myös ottamaan aurinkoa ja uudet biksutkin tuli testattua.



Liikuntakerrat ovat tällä viikolla olleet olemattomat. Motivaatio ollut aika hakusessa sekä ruuan että treenien suhteen. En tiedä mihin motivaationi on kadonnut. Miten voi olla niin vaikeaa myös pysyä ruuan suhteen ruodussa. Vaikka upea kroppa tekisi onnellisemmaksi niin miksi en sitten pysty siihen?   Luule, että suurin syy motivaation puutoksen on se, että paino ei ole pudonnut maaliskuun jälkeen. Miksi treenata ja katsoa mitä syö jos se ei tuota tulosta? Olen ollut dieetillä synnytyksestä lähtien ( välillä toki sortunut) mutta suurimman osan päivistä syönyt vähähiilihydraattisesti. En tiedä mitä tehdä. Kesäkuussa menen hyvinvointivalmentaja-koulutukseen josta toivon saavani jotain apua tai edes vinkkejä. Nyt olen herkutellut ja syönyt hiilihydraatteja eikä vatsa tykkää yhtään. Turvottaa ja tulee fyysisesti pahaolo kermaisen pastan jälkeen. Selvästi oli parempi olo kun en niitä syönyt.

Ensi viikolla menen testaamaan uutta vartalohoitoa jonka bongasin Grouponilta. Siitä lisää jo heti huomenna koska ensimmäinen hoitokerta kolmesta on silloin. Jännittää miltä mahtaa tuntua! Nyt jos joskus pitäis tsempata liikunnan ja ruuan suhteen kun käyn näissä hoidossa. Eikö niin? Tarvitsisin nyt isot tsempitykset.

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe