Huono omatunto ystävistä

09 huhtikuuta

Tuntuu, että olen kaltoinkohdellut ystäviäni viime ajat. Monesti mietin jopa useita kertoja päivässä, että laitanpa viestin sille ja sille kaverille mutta en saa aikaiseksi. Yksinkertaisesti on liian monta rautaa tulessa samaan aikaan. Minun pitäisi oppia ottamaan rennommin, mutta kun en osaa. Haluan, että kämppä on siisti, pyykkikoriin tyhjä, lavuaari tyhjä astioista, ruuat valmiina ja sängyt pedattu. Onko se liikaa vaadittu? Ilmeisesti koska laiminlyön ystäviäni sen takia. Siivoan mieluummin kuin lähden ystävän luokse. Eikä kuulostaakin hullulta? Kyllä kuulostaa mutta sellainen minä vain olen. En kestä ajatusta sotkuisesta kämpästä.  Nyt tuntuu, että on vielä vähemmän aikaa ystäville kun käyn useasti viikossa salilla ja jumpassa. Onneksi sentään yksi hyvistä ystävistäni käy kanssani siellä.

Osan ystävien kanssa pystyy yhdistämään liikunnan ja juoruiluun vaikka lenkin merkeissä mutta sitten on näitä joiden luokse pitäisi oikeasti mennä kyläilemään. Ne on niitä hankalimpia. Muksut pitäisi saada syötettyä oikeaan aikaan ja nukkumaan silloin kuin väsyttää ja itse pitää sovittaa omat menot jolloin soppa onkin jo valmis. Ikinä ei sovi se aika tai päivä joka meille sopisi. Tässä kohtaa ne tapaamiset sitten aina jääkin kun ei saada sovittua mitään aikaa tai sitten tapaaminen menee hyvin kauas jolloin onkin jommankumman lapset sairaana tms.

Olen aina ollut ystävistä se joka muuttaa omia menoja muiden menojen mukaan mutta nyt olen vihdoinkin päässyt siitä tavasta eroon ja teen juuri niin kuin itse haluan. Miksi minun pitäisi näinkin vanhana miellyttää muita? Jos en kelpaa ystäville tälläisenä niin en halua heitä ystäväkseni.

Poden huonoa omatuntoa myös siitä jos olen jo sopinut menoa ja meitä kysytään leikkimään naapuriin. Miksi minun pitäisi potea huonoa omatuntoa omista menoistani? Kyllähän minulla saa olla menoja. Kaikilla on menoja.  Näissä tapauksissa minun tekisi aina mieli perua aiempi meni ja mennä naapuriin, mutta en tee sitä.

Mietin siis aivan liikaa. Mietin ihmisten sanomisia ja koen ne useimmiten negatiivisena vaikka niitä ei olisi tarkoitettu niin. Pohdin viime yönä milloin minusta on tullut näin negatiivinen murehtija. Miksi en voi vain elää normaalia elämää ja antaa ihmisten puheiden olla? Mitä sen on väliä mitä joku ajattelee minun laihduttamisesta tai tavasta kasvattaa lapsiani? Se olen minä joka seuraukset joudun jokatapauksessa kestämään eikä kukaan muu.

Nyt on viikon purnaukset saatu puettua sanoiksi. Jos jaksoit lukea näinkin pitkälle niin onnea vain. :D

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe