Uni

maanantaina, maaliskuuta 17, 2014

Lepo ja uni on todella tärkeää. Sanotaan, että vähäinen uni altistaa lihomiseen. Nukkuminen on myös olennainen osa lihasten muodostumista ja ylläpitoa.  Väsyneenä ei jaksa liikkua ja helpommin sortuu epäterveellisen ruokaan. 


Uskon, että kunnon yöunet parantaisivat minunkin treenejä mutta minkäs teet kun on pienet lapset jotka heräilevät useasti yössä. En saa millään nukuttua kunnon pitkiä yöunia vaikka menisin ilta kahdeksalta nukkumaan. Yöherätysten jälkeen on vaikeaa saada unen päästä kiinni ja voin pyöriä sängyssä pitkän tovin ennen nukahtamista. En ole koskaan ollut yökukkuja vaan mieluummin mennyt yhdeksältä nukkumaan ja herännyt aamulla aikaisin. Meillä herätään joka aamu ennen seitsemään ja se ei johdu minusta vaan joko lapsista jompikumpi herättää tai koirat herättävät. Meidän koirilla on ärsyttävä tapa tulla heti herättämään jos liikkuu sängyssä. Heidän mielestään silloin on vähintäänkin heidän ruoka-aika ja pitäisi myös päästä ulos. No mutta takaisin uneen. Painoni on pudonnut lähes samaan tahtiin koko alkuvuoden jonka dieetillä olen ollut. Tippuisiko paino sitten vielä enemmän paremmilla yöunilla? En usko, koska nyt on tippunut viikossa 500-1000g. Ja siihen pitääkin olla todella tyytyväinen. 

Olen tällä hetkellä todella motivoitunut liikkumiseen ja huonoilla yöunillakin olen jaksanut treenata sekä hoitaa kotihommat. Tuntuu, että treenipäivinä energiaa on vaikka muilla jakaa ja tulee touhuttua paljon enemmän kuin lepopäivinä, tosin niinhän sen kai kuuluukin mennä. Lepopäivä on lepoa. :D Pidän tästä nykyisestä minästäni joka jaksaa touhuta enemmän kuin ennen. Kiukuttelupäivät ovat hävinneet lähes olemattomiin ja miehen kanssa tulee riideltyäkin vähemmän. :D  Olen ylpeä itsestäni ja minussa tapahtuvista muutoksista!

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe